Vaikka maailma on tasa-arvoistunut hyvää vauhtia, jotkut asiat eivät tunnu vain muuttuvan.
Urheilua markkinoidaan reiluuden ja tasa-arvon tantereena, mutta se on hyvin kaukana tuosta.
Urheilupiireissä kiehahtaa jatkuvasti rasismi ja epätasa-arvo, joita ei taideta saada koskaan kitkettyä kokonaan pois.
Kuka muistaa naisvalmentajan, joka johtaa miesten joukkuetta?
Oman muistini mukaan Suomesta löytyy Kolmosessa pelaava futisjoukkue, jolla on naisvalmentaja. Naisten joukkueilla sen sijaan on miesvalmentajia, mutta homma ei ota onnistuakseen toisin päin.
Kuinka kauan saadaan odottaa, että kotimaisen jääkiekkoliigan vaihtoaitiossa komentoa johtaa nainen? Voi olla, että tämän toimittajan elinikä ei tule riittämään siihen.
Entäpä, milloin nähdään miesten lentopallomaajoukkueen vetäjänä nainen? Milloin Susijengin laumanjohtajaksi nimitetään nainen? Miltä kuulostaisi, jos miesten mäkihyppymaajoukkuetta vetäisi nainen?
Esimerkkejä miesten saarekkeista löytyy lukemattomia.
Miehet haluavat leikkiä keskenään. Siitä osoituksena on myös se, että joukkuelajeissa naistuomarit ovat selvä vähemmistö.
Alasarjoissa ja muutamien lajien pääsarjoissa on toki nähty naistuomareita, mutta ei nainen pilli suussa mikään yleinen näky miesten peleissä ole.
Nainen kelpaa onneksi seurojen organisaatioihin. Onneksi edes sinne, mutta kenttähommiin päästäkseen naisen pitää vakuuttaa muut olemalla vähintään kaksi kertaa miestä parempi.
Menee vielä kauan, kunnes joku iso miesten palloilujoukkue palkkaa vastuulliseen valmentajatehtävään naisen.
Ehkä jonkun kannattaisi olla edelläkävijä, sillä nainenhan olisi todennäköisesti myös edullisempi.
Eiköhän se ole nimittäin niin, että naisen euro on urheiluhommissakin 80 senttiä.