Koillissanomissa kesällä 2012 julkaistussa jutussa kerrotaan menestyskirjailijan värikkäistä nuoruusvuosista Kuusamossa. Arto Paasilinna kuoli maanantaina 15.10.2018.
Kirjailija Arto Paasilinna tuli Koillissanomiin töihin lennosta muutaman viikon varoajalla. Erno Paasilinna suositteli pikkuveljeään päätoimittaja Reino Rinteelle, joka kyseli häneltä toimittajaa Koillissanomiin.
Rinne laajensi lehteä nelipäiväiseksi ja tarvitsi lisää ammattitaitoista väkeä. Arto Paasilinnassa Rinne löysi etsimänsä.
– Olin nuori, ahkera ja ripeä, Paasilinna muisteli myöhemmin. Juuri sellainen toimittaja, jota terhakka paikallislehti kaipasi.
Arto Paasilinna täytti keväällä 70 vuotta. Harva tietää, että menestyskirjailija työskenteli Koillissanomissa lyhyen, mutta tapahtumarikkaan ajanjakson, kaikkiaan noin puolitoista vuotta.
Arto Paasilinna oli 22-vuotias tullessaan Koillissanomiin ja Kuusamoon vuonna 1964. Vastauskirjeessään Reino Rinteelle hän asetti ehdot töihin tulolleen.
”Ilahduin saadessani lukea kirjeesi, joka sisälsi mielenkiintoisen tiedustelun. Kiitos siitä.
Kyllähän paikkakunnan muutto on mahdollinen. Tosin vaimoni on hiukan niin kuin lapsentekotouhuissa: esikoinen tekee tuloaan ensi kuun aikana tai viimeistään toukokuussa. Jos siis muuttohommat tulisivat kysymykseen, olisi ne tehtävä heti tai tuon tapahtuman jälkeen - en oikein uskalla olla matkoilla jos haikara lentelee jonkun päivän päässä.
Mutta sitten itse asiaan. Palkkaukseni on tätä nykyä 700 mk:n suuruusluokkaa, taitaa olla vähän ylikin, se vaihtelee hiukkasen. Sinun olisi siis varauduttava maksamaan aika tavalla palkkaa.
Toinen juttu: en tekisi mielelläni puhdasta uutistekstiä, marttojen kokouksia ja maalaisten tupailtapuffeja. Pystyn suoriutumaan reportaasipuolesta paljon kivuttomammin ja tunnen mielenkiintoa sotkea sormeni myös sihteerin hommiin. Tietysti pienessä lehdessä joutuu tekemään vähän kaikkea, mutta tarkoitankin noin yleensä, poikkeukset eivät ole vältettävissä. Osaan siis valokuvata ja kirjoittaa ja lisäksi käyttää sitä kuvankaivertajaakin. Jos siis iltavuoroja tulisi kohdalleni, tekisin ne sihteerivuoroina ja päivävuorot voisin kuukkelehtia maaseudulla. Listoja en mielelläni perkailisi.
Jos nielaiset nämä kaksi ehtoa tällaisenaan, niin voisin kyllä tulla, kunhan ensin sovitaan muista yksityiskohdista. Olen täällä jokseenkin hyvissä asemissa, en juuri tee varsinaista uutistoimittajan työtä vaan näpertelen erikoisjuttuja, kulttuurijutut kaikki jne. En siis haluaisi huonontaa hommia. Kirjoita vetokirje tänne ja anna kuulua, mitä tuumit. Lähinnä, mitä maksat jne. Tai onko ehkä liian kallista puuhaa.
Kiitos siis yhteydenotosta, terveisiä Hilkalta, joka kyllä on vähän vastaan koska se Kuusamo on niin pieni paikka. Mutta kun sanon että Kuusamossa ei ole viinakauppaa niin kaipa hänkin lähtisi reissuun. Hei. Osoite yllä.
Arto Paasilinna”
Rinne nielaisi Paasilinnan asettamat ehdot, ja pian muuttokuormaa purettiin suuren omakotitalon edessä Lahdentauksessa. Paasilinnat asettuivat vuokralaiseksi Hannes Pölkin talon yläkertaan.
Pölkki oli ammatiltaan mylläri, ja pihapiirin erikoisuus oli viljan jauhamiseen tarkoitettu pieni mylly. Lähellä nykyistä rauhanyhdistystä sijaitseva talo on edelleen olemassa.
Arto ja Hilkka Paasilinnan esikoispoika ehti syntyä perheen edellisessä kotipaikassa Varkaudessa, mutta kastejuhla vietettiin Kuusamossa.
Kastejuhlasta oli Koillissanomissa lyhyt, kuvallinen juttu. Sen laati kesätoimittaja Pekka Tapaninen, josta myöhemmin tuli Posion pitkäaikainen kirkkoherra.
Kirkkoherra Antti Poukkula kastoi Paasilinnojen esikoisen Jyrki Petteriksi. Kummeiksi oli kutsuttu kuusamolaiset Saimi ja Eino Koski sekä Reino ja Salme Paasilinna. Kummit olivat sukulaisia: Saimi on Hilkan sisko ja Reino Arton veli.
– Hilkka oli liikuttuneen näköinen, Arto katsoi maahan, jutussa kuvattiin kastetilaisuuden tunnelmaa.
Arki koitti perheelle nopeasti. Hilkka pääsi Koillissanomiin töihin konttorin puolelle. Perhe palkkasi itselleen ensimmäistä kertaa lastenhoitajan, mikä tuntui herraskaiselta.
Artolla oli paljon iltatöitä, joten Hilkka oli paljon kotona vauvan kanssa kahden. Päivisin aviopari ei juuri nähnyt, sillä konttori sijaitsi ensimmäisessä ja toimitus toisessa kerroksessa. Hilkan tuki ja turva vieraalla paikkakunnalla oli hänen siskonsa Saimi, ja he pitivät tiiviisti yhteyttä.
Arto aloitti toimittajana, mutta siirtyi pian toimitussihteeriksi, esimiesasemaan. Lehti oli pieni, tyypillisesti nelisivuinen, mutta tekemistä riitti, kun kaikki tehtiin käsityönä alusta loppuun.
Jutut kirjoitettiin kirjoituskoneella ja virheet korjattiin käsin. Ei ollut sähköposteja, internetiä, uutistoimistojen palveluja - sosiaalisesta mediasta nyt puhumattakaan.
Elämä toimituksessa oli värikästä. Paasilinnan kanssa samaan aikaan Koillissanomissa työskennellyt Inkeri Kangaspunta kuvaili esimiestään Anna-lehden jutussa 1970-luvulla:
”Ensimmäinen lehtipaikkani oli Koillissanomat Kuusamossa. Arto oli siellä toimitussihteerinä. Tikunlaiha irvileuka, joka kutsui naistoimittajia aahkuiksi. Silti hän ei aliarvioinut kykyjämme selviytyä Rukan kisaselostuksesta siinä missä miehetkin.
Se oli varsinainen villinlännentoimitus. Lehti ilmestyi neljä kertaa viikossa ja välipäivinä tehtiin juttuja. Lastattiin aamukahdeksalta auton perään kahvipannu ja lenkkimakkaraa, tiputeltiin kukin toimittaja jutuntekopaikkaansa, koottiin määräaikana takaisin ja vietettiin loppupäivä erämaajärven rannalla nuotion ääressä.
Esimieheni Paasilinna makasi puolukanvarpujen seassa ja passautti itseään.”
Kirjailija-päätoimittaja Rinteen ja toimitussihteeri Paasilinnan yhteistyö asettui omaan vauhdikkaaseen uomaansa.
– Reinolla kävi paljon kirjailijavieraita, joiden kanssa hän äityi päivien mittaisiin keskusteluihin. Usein tarvittiin toimitussihteerin määrätietoista otetta, että lehti ilmestyi, Paasilinna naureskeli Koillissanomien juhlalehden haastattelussa vuonna 2000.
– Reinon mentaliteetin kun tuntee, tietää, että toimituksessa on vietetty värikkäitä hetkiä. Reino on taitava ja älykäs, mutta raju mies, kun sille päälle rupeaa, Paasilinna jatkoi.
Rinne oli voimakas persoona, ja vaikka myös Paasilinna tunnetaan kulmikkuudestaan, miehet tulivat ilmeisen hyvin toimeen keskenään. Paasilinna arvosti Rinteen rohkeaa toimittajan työtä, hänen panostaan Kuusamon koskien suojelemiseksi.
”Uusi pyyntitapavaltaus: Karhu teräskatiskaan”, kuului Paasilinnan Koillissanomiin kirjoittaman ensimmäisen laajemman jutun otsikko. Tekstin hän laati yhdessä Reino Rinteen kanssa.
”Tekivätkö Kuusamon miehet, Osmo Ervasti, Kalle Parkkisenniemi ja kumppanit, maailmanennätyksen vangitsemalla aikuisen karhun itse suunnittelemallaan ja tekemällään teräskatiskalla?
Kenties. Tai vaikkapa ei niin olisi asianlaita, joka tapauksessa he ovat tehneet suomalaisittain uuden pyyntitapavaltauksen, joka on ollut parin päivän ajan puheenaiheena, ei ainoastaan Kuusamossa ja Koillismaalla, vaan myös muualla Suomessa. Tuhatkunta kuusamolaista, joukossa muualtakin tulleita, jopa joku amerikansuomalainenkin on nähnyt ensi kerran elämässään villin Suomen metsien karhun.”
Karhuaiheet pyörivät Paasilinnan mielessä, sillä hän julkaisi samana vuonna esikoisteoksensa Karhunkaataja Ikä-Alpi. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin julkaistussa kirjassa Rovasti Huuskosen petomainen miespalvelija seikkaili niin ikään karhu.
Pohtia voi sitäkin, jäikö myllärin talossa asumisesta itämään jotain kirjailijan mielen pohjalle. Ulvova mylläri kuuluu Paasilinnan rakastetuimpiin teoksiin. Paasilinnan tyyliin kuului, että hän otti kirjoihinsa mukaan toimittaja-aikoinaan kohtaamiaan ihmisiä.
Juhlalehdessä hän muisteli Koillismaan kansaa värikkääseen tyyliinsä.
– Koillismaalaiset ovat pienikasvuista, mutta mukavaa sakkia. Koillismaalla ollaan, tai ainakin oltiin ahkeria, tunnollisia ja rehellisiä. Uskonnollisuus on laajaa, ja ehkä sen seurauksena kansa on totista ja kovasti luottavaista.
Mylläri Pölkin talosta Paasilinnat muuttivat Pentti Mäensyrjän taloon Kiviharjuun vesitornin juurelle. Kyseessä oli varsinainen työpaikkakommuuni.
Mäensyrjä oli toimittajana Koillissanomissa. Samassa talossa asui lisäksi toimittaja Aimo Eteläniemi vaimonsa Kaisan kanssa, joka työskenteli Koillissanomien konttorissa.
Artolla ja Aimolla oli jonkin aikaa yhteinen auto, kunnes Aimo kyllästyi siihen, että ajovuorot jakautuivat epätasaisesti Arton hyväksi. Miehet möivät kuplavolkkarin ja ostivat molemmat tilalle siniset Ford Angliat.
Koillissanomissa Paasilinna ystävystyi erään konelatojan kanssa. Lehden painossa työskentelevä konelatoja oli arvonsa tunteva ammattimies, jolle maksettiin parempaa palkkaa kuin toimittajille.
Lehden iltavuoro päättyi kello 23. Töiden jälkeen miehet taivalsivat yhdessä Lahdentaukseen, jossa molemmat asuivat. Kotimatkalla heillä oli silloin tällöin tapana poiketa muutamalla oluella ravintola Karhunkierroksessa. Usein konelatoja tarjosi, sillä Paasilinna oli kroonisesti rahaton.
Eräänä iltana Koillissanomien väkeä oli juhlimassa Karhunkierroksessa. Ravintolan sulkeuduttua osa porukasta päätti lähteä jatkoille Kitkantielle, heidän joukossaan Paasilinna ja konelatoja.
Koillissanomien pihamaalla miesten kesken sukeutui tappelu. Syy oli mitätön, mutta humalaisille suuri: konelatoja suivautui siihen, ettei Arto ollut tarjonnut hänelle takaisin, vaikka kerrankin oli rahoissaan.
Kuumakalleja ei rahoittanut edes päätoimittaja Rinteen väliintulo.
– Tämä on pyhää maata, täällä ei saa tapella!
Tappelussa Paasilinna, laiha ruipelo, otti pahasti köniinsä. Hän kömpi kotiinsa silmä mustana ja naama ruhjeilla.
Siihen päättyi Arto Paasilinnan ura Koillissanomissa, eikä hän enää kertaakaan avannut toimituksen ovea. Hän soitti heti seuraavana päivänä Rinteelle ja ilmoitti irtisanoutuvansa.
Elämäkertateoksessa käy ilmi, että Paasilinna on äkkipikainen luonteeltaan ja äkkinäinen liikkeissään. Kuusamosta muutto ei ollut ainut kerta, jolloin Paasilinnan perhe vaihtoi paikkakuntaa hetken mielijohteesta ja Arton sanelemana.
Juhlalehden haastattelussa miljoonia myynyt kirjailija kuittaa pikaisen lähtönsä Kuusamosta lievin sanankääntein.
– Oli siinä joku sanaharkka, ei mitään vakavampaa.
Paasilinna ei jäänyt kantamaan kaunaa Koillissanomille, eikä etenkään ystävälleen Reino Rinteelle.
– Reino ei ollut pahantahtoinen, eikä ilkeä, raisu kyllä. Sellaisia ne kirjailijat ovat.
Suosituin suomalaiskirjailija maailmalla
Arto Tapio Paasilinna (s. 20.4.1942) on eniten ulkomailla myynyt suomalaiskirjailija
Suomen ulkopuolella Paasilinnan kirjoja on myyty eniten Ranskassa, noin 1,5 miljoonaa. Saksassa myytyjä kirjoja on 1,3 ja Ruotsissa 1,1 miljoonaa.
Paasilinnan kirjoja on käännetty yli viidellekymmenelle kielelle.
Suomessa Paasilinnan teoksia on myyty vähintään kolme miljoonaa.
Kirjailijan läpimurtoteos oli Jäniksen vuosi (1975).
Paasilinna sai vakavan aivoinfarktin ja aivoverenvuodon vuonna 2009. Vaikka toipuminen on edennyt, Paasilinna tuskin pystyy palamaan kirjailijan työhön.
