-

Mistä syntyy suo­ma­lai­nen onni?

Etelä-Koreassa tiedetään, että Suomessa asuu maailman onnellisin kansa. Suomi valittiin vuonna 2024 maailman onnellisimmaksi maaksi jo seitsemättä kertaa putkeen, kun Etelä-Korea sijoittui tutkimuksessa sijalle 52. Sitä Kaukoidässä ei kuitenkaan tiedetä, mikä tekee tästä Euroopan perukoilla majailevasta heimosta vuosi toisensa jälkeen niin onnellisen. Suuri eteläkorealainen tuotantoryhmä saapuikin Kuusamoon päämääränään selvittää, miksi Suomi on vuodesta toiseen maailman onnellisin maa.

Tilaajille
Tilaajille

Etelä-Koreassa tiedetään, että Suomessa asuu maailman onnellisin kansa. Suomi valittiin vuonna 2024 maailman onnellisimmaksi maaksi jo seitsemättä kertaa putkeen, kun Etelä-Korea sijoittui tutkimuksessa sijalle 52.

Tarjous vain nyt

Saat digin _maksutta_ 2 viikkoa

Ilmoita asiavirheestä