Kuluneena viikonloppuna Koillismaa on täyttynyt erilaisista tapahtumista, mutta yksi merkittävä jäi ennakoissa hieman pienemmälle huomiolle. Perjantai-iltapäivänä Nissinvaaran ja Oivangin välillä oli jälleen alkamassa Nälkämölammen haavifestit. Sellaiset pidettiin myös kesäkuussa 2018.
Haavifestit siitä syystä, että kuolleet kalat täytyi haavia vesistöstä mahdollisimman laajalta alalta pois. Nälkämölle tehtiin nimittäin toistamiseen kemikaalikäsittely torstaina 7. heinäkuuta ja se tappoi kalat hapenpuutteeseen ja kirkasti järven väliaikaisesti. Käsittelyn tavoitteena on vesien suojelu, erityisesti Oivanginjärven vuoksi.
Koillissanomien toimittaja Reino Hämeenniemi raportoi Nälkämölammen tilanteesta maanantaina verkossa sekä lehdessä. Odotellessa palaa vuoden 2018 kirkastustunnelmiin Koillissanomissa 29.6.2018 julkaistun jutun kautta. Kuvagallerian perjantailta löydät selaamalla sivua alaspäin.
Lue lisää: Nyt näkyy pohjaan saakka – Nälkämölampi sai kemikaalikäsittelyn