Elämäni kamalimpiin kokemuksiin kuuluu hetki, jolloin näin hevoseni makaavan liikkumattomana kyljellään keskellä lumista tannerta. Se ei reagoinut mihinkään: ei minun huutoihini, ei toisiin hevosiin, ei edessään kohoavan heinäkasan houkuttelevaan tuoksuun.
Se on kuollut, ääni pääni sisällä huusi, enkä pystynyt ottamaan enää askeltakaan hevostani kohti. Sen sijaan juoksin itku kurkussa talliin ja vaadin, että muut kiirehtisivät tarkistamaan sen kunnon.
Onneksi olin väärässä. Hevoseni ei ollut kuollut, vaan ainoastaan loukannut vasenta kylkeään ja vasenta silmäänsä. Ruhjeet olivat syntyneet sen pyristellessä irti heinäkasan suojaksi tarkoitetusta, mutta hevoseni jalkoihin sotkeutuneesta verkosta. Niistä toipuminen vei vain viikon pari.
Hevoseni kohtaloa keskeisempää tässä elävän elämän tarinassa on se, miten minä toimin. Tarkemmin sanottuna se, kuinka huonosti ja toisaalta inhimillisesti minä toimin. Koska en ollut varautunut saati harjaantunut hoitamaan loukkaantuneita hevosia, annoin tunteideni ottaa vallan ja muutuin toimintakyvyttömäksi.
Tällä viikolla vietetään Punaisen Ristin viikkoa. Viikon teemana on ensiapu. Voi kuulostaa tylsältä ja moneen kertaan jauhetulta asialta, mutta niin sen pitääkin kuulostaa. Vasta siinä vaiheessa, kun ensiaputaidot tulevat selkäytimestä, niiden tärkeydestä ei tarvitse yhtä mittaa muistuttaa.
Varsinaiset ensiaputaidot kuten verenvuodon tyrehdyttäminen, palovammojen viilentäminen ja sydänpysähdyksen saaneen elvyttäminen ovat erittäin tärkeitä taitoja, joita jokaisen olisi syytä opetella. Viimeistään toisen asteen oppilaitoksissa tulisi olla pakollinen kurssi, josta pääsisi läpi vain suorittamalla vähintään EA1- eli ensiavun antamisen perusteet -kurssin.
Ensiapuun liittyvää teknistä taituruuttakin tärkeämpää on silti auttamisen asenne. Kaikki lähtee siitä, että haluaa auttaa ja pysähtyä esimerkiksi liikenneonnettomuuspaikalle tai ojaan tuupertuneen kulkijan luokse.
Halun lisäksi vaaditaan sitä, mikä minulta hevosesimerkissäni jäi puuttumaan: rohkeutta. Se kasvaa, kun suuntaa päättäväisesti kohti pelottavia tilanteita ja harjoittelee niissä toimimista.
Onhan nimittäin niin, että onnettomuuspaikalle pysähtynyt ensiaputaidoton auttaa sata kertaa enemmän kuin hän, joka vain kulkee ohi. Ensiaputaidotonkin osaa nimittäin soittaa 112:een.