Istun teatterisalissa eturivissä. Yhtäkkiä sotilasta näyttelevä mies pysähtyy eteeni ja naulitsee katseensa suoraan silmiini. Katson hetken takaisin, kunnes en kestä enää katsetta, mutta kun käännyn takaisin, tuijotus jatkuu.

Vaikka tuo hetki kesti vain noin 20 sekuntia, se tuntui todella pitkältä ja epämiellyttävältä. Teatteriesityksen jälkeen olin kuitenkin kiitollinen siitä, että se tapahtui. Sain kokea turvallisesti – ehkä jonkin ihan pienen pienen aavistuksen sotaan liittyvästä kauhusta.