– Kuusamossa vuosi on tähän mennessä ollut matkailun kannalta vilkkaampi kuin viime vuosi. Viime vuosi oli matkailun suhteen ennätyksellinen, joten tänä vuonna odotetaan vielä parempaa tulosta. Huippuvuosi on siis tästäkin tulossa, Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry:n toimitusjohtaja Mats Lindfros kertoo.
Aivan tuulesta ei Lindfors huippuvuosiennustetta heitä, vaan ne perustuvat hänen mukaansa matkailijoiden yöpymismäärien kasvuun ja syksyn ja alkutalven varauksiin.
– Kesän yöpymistilastot valmistunut myöhemmin syksyllä, mutta tiedän, että tämä kesä on Kuusamossa ollut vilkkaampi kuin viime kesä. Yöpymismäärissä on ollut kasvua 5–50 % eri yrityksissä. Nyt elokuussa on selvästi ollut huomattavissa, että Keski-Euroopassa elokuu on vilkkain lomakuukausi ja näkyy Kuusamossakin ulkomaalaisten matkailijoiden määrän kasvuna, Lindfors kertoo.
Myös Oulangan luontokeskuksessa on pantu merkille kesän matkailijoiden runsas määrä. Kiutakönkäällä vieraili heinäkuussa noin 21 000 matkailijaa, kun heitä vastaavana aikana viime vuonna oli 16 000. Tiedot perustuvat portilla olevaan kävijälaskuriin. Kasvu näkyy myös koko alkuvuodelta, sillä tammi-heinäkuun aikana laskettiin yhteensä 52 500 kävijää, viime vuonna vastaavalta ajanjaksolta 47 500.
Asiakasneuvoja Elina Oden mukaan ainakaan lähivuosina ei heinäkuun loppuun mennessä ole ylitetty 50 000 kävijän rajaa, joten kuluvasta vuodesta näyttäisi tulevan huippuvuosi vaellus- ja luontomatkailijoiden määrissä.
– Vuonna 2015 tilastoitiin tammi-heinäkuussa noin 45 000 kävijää ja 2014 noin 48 000. Määrät ovat yleensä nousussa, mutta vuonna 2015 on ollut pientä notkahdusta, Ode sanoo.
Matkailijamäärän kasvu perustuu Oden mukaan ainakin osaksi runsaaseen ulkomaalaisten määrään.
– Heitä on ollut tasaisesti liikkeellä pitkin vuotta. Keski-Euroopan vilkas lomakausi elokuussa on näkynyt myös meillä elokuussa. Olemme palvelleet täällä paljon englanniksi viime aikoina, hän kertoo.
Ensimmäiset ruskamatkailijatkin ovat parhaillaan löytämässä tiensä Kuusamoon.
– Kyllä on jo kyselty, milloin ruska-aika alkaa. Toisaalta ruska-aikaan Kuusamossa vierailevat on aika lailla vakioporukkaa, jotka tietävät tulla oikeaan aikaan. Eläkeläisiä tulee meille syksyisin bussilasteittain. Myös koululaisten retket ja leirikoulut näkyvät jo meillä, Ode kertoo.
Myös Ruka Safaris Oy:stä kerrotaan, että tästä kesästä näyttäisi muodostuvan viime kesää vilkkaampi matkailukesä. Myyntipäällikkö Marja Vanttajan mukaan etenkin Iisakki Villagen leirintäalueella on leiriytyjiä ollut todella paljon. Yrityksessä on huomattu myös kansainvälisten matkailijoiden runsas määrä.
Ruka Safaris Oy:ssä vierailevien matkailijoiden kestosuosikki vuodesta toiseen on ollut koskenlasku. Sen suosio on tasaista koko kesäkauden. Tämä kesä oli kuitenkin koskenlaskussa poikkeuksellinen kylmän alkukesän vuoksi.
– Se tulee näkymään kesän koskenlaskijoiden määrässä. Jouduimme peruuttamaan vuoroja jo turvallisuussyistäkin, kun reitillä oli vielä kesäkuun alussa jäätä. Pystyimme kuitenkin järjestämään koskenlaskuun tulijoille muuta aktiviteettia tilalle, joten yöpymisten ja yleensä matkailijoiden määrään perutuukset eivät kauheasti vaikuttaneet, Vanttaja kertoo.
Koskenlasku jatkuu lokakuun alkuun asti.
– Koskenlaskijoita riittää vielä hyvin ja meillä on varauksia aika isoillekin ryhmille syyskuuksi, Vanttaja kertoo.
Entä sitten ensi talvi? Ainakin Ruka-Kuusamon matkailuyhdistyksen toimitusjohtaja on jo tässä vaiheessa varma siitä, että talvimatkailun suhteen kaudesta 2017–2018 on tulossa huippuvuosi.
– Ensi talvesta tulee ennätyksellinen, minä tiedän sen jo siitä kiinnostuksesta, mitä ensi talvi on matkailijoissa herättänyt, Mats Lindfors kertoo.
Hänen mukaansa kiinnostus ei koske vain Rukaa – kaikki matkailijathan eivät laskettele – vaan koko Kuusamoa.
– Talvikaudesta tulee erinomainen koko Kuusamon matkailun kannalta, sillä pohjoiseen tullaan lumen perässä ja sitähän meillä riittää. Laskettelemaankin pääsee jo lokakuussa, sillä Rukan rinteet avataan varastoidun lumen turvin 6. lokakuuta.