Kolumni

Ihminen on va­leh­te­le­vai­nen – Kun va­leh­te­lua on ollut maail­man sivu, pi­täi­si­kö nyt puhua luot­ta­muk­sen jäl­kei­ses­tä ajasta.

Kuusamo

-
Kuva: Janne Körkkö

Miksi ihminen valehtelee. Syy on yksinkertainen, siksi, koska ihminen pystyy siihen. Valehteleminen vaatii hyviä kognitiivisia eli tiedollisia taitoja. Se miksi yksittäinen ihminen valehtelee onkin sitten toinen juttu, mutta arvella voi, että siitä ajatellaan olevan jotakin hyötyä. Epäedukseen ei ole tarvetta valehdella. Hyöty taas voi olla vaikeasti mitattava ja vain henkilön itsensä määrittelemä.

Valehtelu on väitteen, jota puhuja itse ei usko, esittämistä toiselle ihmiselle tarkoituksena saada tuo toinen uskomaan väitteen olevan totta, näin valehtelu useimmiten määritellään. Mikä tahansa epätoden väitteen esittäminen ei kuitenkaan ole valehtelua. Epätotena pidettyjä väitteitä esitetään yhteyksissä, joissa niitä ei ole tarkoituskaan ottaa vakavasti, kuten vitsi, kuviteltu tarina tai vaikkapa aprillipila.

Valehtelu edellyttää tarkoitusta erehdyttää. Suoraan valehtelevan puhujan tarkoitus on saada kuulijansa uskomaan jotain, mitä hän ei usko, koskien sitä, miten puhuja uskoo asioiden olevan.

Miksikö näitä mietin. Syynä ei ole parin päivän takainen aprillipäivä, vaan mielenkiintoinen tammikuun Tieteen päivien videokeskustelu filosofi Ilkka Niiniluodon ja tutkija Salla-Maaria Laaksosen välillä.

Valehtelua on ollut kautta ihmiskunnan historian, tai ainakin sitä on varoitettu harjoittamasta. Mooseksen laeissa on siitä jo mainintansa. Katekismuksessa se on yksi käskyistä. Eli ainakin parituhatta vuotta aihe on ollut niin sanotusti keskustelussa.

Lähestytäänpä asiaa kuitenkin toisesta näkökulmasta. Totuudesta, Mitä se on. Siitä onkin sitten jo monia käsityksiä. Tieteellisesti totuus on vastaavuus totuudellisten seikkojen kanssa. Asioita, mitkä voidaan todentaa vaikkapa toistamalla tai havainnoinnilla.

Totuus riippuu siitä, millainen yhteiskunta on. Poliittiseen sananviljan viljelyyn on ilmaantunut Niiniluodon käsittein ääripragmaattinen totuuden laji, kuten esimerkiksi USA:n entisellä presidentillä Trumpilla. Totuus riippuu siitä, onko siitä hyötyä omille pyrkimyksille vai ei.

Puhutaan myös vaihtoehtoisista totuuksista tai totuuden jälkeisestä ajasta. Kun valehtelua on ollut maailman sivu, pitäisikö kuitenkin puhua luottamuksen jälkeisestä ajasta.

Sosiaalista mediaa ja internet-teknologiaa on syytetty valheellisen tiedon levittämisestä. Some tai tietokone ei siihen kuitenkaan ole syyllinen, vaan somea käyttävät, me ihmiset. Me olemme valheiden kohteita. Ongelma on vain siinä millä keinoin erotamme totuuden ja valheen. Ongelmaa lisää se, että yhä useammin valhe naamioituu totuudeksi ja käyttää sekä tieteellisen että perinteisen median keinoja.

Kunnallisvaalit ovat lähestymässä ja tietoa, väitteitä ja somejakoja liikkuu informaatioähkyyn saakka. Jos valehteleminen on inhimillistä, on myös inhimillistä se, että ihminen etsii itselleen parasta ja omia mielipiteitä tukevaa aineistoa. Valitettavasti se ei aina vain pidä yhtä totuuden kanssa, ainakaan joidenkin toisten mielestä. Varokaamme kuitenkin olemasta hyödyllisiä idiootteja, joiksi Vladimir Lenin kuulema nimitti ei-kommunistisia neuvostovallan kannattajia.