”Ei se ole oikein mistään kotoisin”, sanotaan joskus kehnosti toimivasta laitteesta.
– Laadun takeena pidetään tällöin tietoa laitteen alkuperästä, pohdiskeli Perämetsien mies paikannimiin monesti liitettäviä arvostuksia. Samalla hänen ajatuksensa lensivät oman lapsuudenympäristönsä taannoisiin paikannimiin, jotka vuosikymmeniä sitten antoivat hahmon ja rajat hänen tuntemalleen maailmalle.
Kuusamon kirkonkylän ”Lopotista” käsin Perämetsien mies otti 50-luvulla ensimmäisiä askeleitaan ympäristössä, jonka maamerkeistä hän oli saanut kuulla vain kotiväkensä ja naapuriensa käyttämiä nimiä.
”Lopotintie” yhdisti poikaa ja hänen kotiväkeään kirkonkylän keskustaan. Se oli varsinainen hoidettu tie lähinaapurissa asuneen kunnan rakennusmestarin pihaan saakka, minne se myös talvisin aurattiin. Kotoisa Lopotintie johti ”Kolmentienristeyksen” kautta Kuusamon pääraitille ja sitä pitkin edelleen kirkonkylän keskustaan, ”kylälle”.
”Neljäntienristeyksessä” sijaitsivat kylän suurimmat kauppaliikkeet, joissa käyminen ei ollut jokapäiväistä. Kappaleen matkaa kauppakeskuksesta eteenpäin sijaitsi ”Kirkonkylän koulu” ja sen takana kirkko, jonka ohitse tie jatkui ”Tolpanniemeen”.
”Kitkantie” ei nimenä oikein istunut kotipuolen väen ymmärrykseen. Ainakaan sitä ei liiemmin käytetty, muisteli Perämetsien mies.
– Lieneekö yhtenä syynä tähän ollut se, että vasta 60-luvun taitteessa kirkonkylän tiet nimettiin virallisesti ja myös merkittiin risteyksiin asetettuihin kyltteihin. Kesti kaiketi aikansa ennen kuin nimet tulivat kyläläisten käyttöön arkisessa puheessa.
Kun tiet olivat nimeämättömiä ja talot niiden varsilla numeroimattomia, asukkaiden osoitteissa käytettiin roomalaisilla järjestysluvuilla ilmaistuja postinjakelureittejä.
Vaikka jokaisella reitin varren asukkaalla oli sama kotiosoite ”Kuusamo kk, III kantopiiri”, osasi alueensa tunteva postipoika jakaa lehdet ja kirjeet oikeisiin taloihin, pohdiskeli Perämetsien mies runsaan puolen vuosisadan takaista elämää kirkonkylän laitamilla.
Perämetsien miehen mieleen palautui myös teiden nimeämisestä kotipuolessa syntynyt hiljainen jupina, kun uudet nimet tulivat tietoisuuteen.
”Lopotintie” jäi sekin pois virallisena tiennimenä, mikä varmaankin samalla pikku hiljaa vähensi myös sen jokapäiväistä käyttöä puheissa.
Keskusteluun kirkonkylän teiden virallisista nimistä liittyi pienoinen kiistakysymys, joka syntyi Kuusamon Osuuskaupan ryhtyessä kutsumaan Lopotin jakamoaan ”Siltakylän” myymäläksi. Siihen arveltiin liittyvän myös pyrkimys saattaa koko alueen nimi Siltakyläksi.
Ajatus saikin jonkin verran kannatusta. Mahdollisesti siksi, että joidenkin korvaan nimi Lopotti kalahti jotenkin vieraalta tai jopa rumalta. Perämetsien miehen muistikuvien mukaan useimmat vanhat kanta-asukkaat kuitenkin jatkoivat seutukunnan kutsumista Lopotiksi. Siltakylä-nimi lienee hävinnyt ajat sitten historian hämärään, viimeistään samoihin aikoihin kun osuuskauppa lakkautti myymälänsä Lopotissa joskus 70-luvulla.
Mutkallisia asioita ovat nämä paikannimet, mietiskeli Perämetsien mies mielessään: jotkut nimistä säilyvät monia sukupolvia, toiset elävät vain hetken. – Itseni tunnen edelleen lopottilaiseksi, vaikka en ole lapsuuteni kotiseudulla asunut puoleen vuosisataan. ”Pökkelöniemi”, nykyinen asuinpaikkani pian jo parin vuosikymmenen ajan, tosin mielessäni vakavasti kilpailee sen kanssa lopullisen kotiseudun asemasta. Molemmat maistuvat niminä hyviltä, kuin hitaasti kypsyvät ja samalla laadultaan jatkuvasti parantuvat vuosikertaviinit.