Pölkky Kuusamon iltapuhteesta muodostui kaikkea muuta kuin helppo, kun se kohtasi keskiviikkoiltana Kuusamossa pelatussa lentopallon Mestaruusliigan ottelussa Nurmon JymyVolleyn. Kolmannen erän jälkeen vierasjoukkueella oli mahdollisuus viedä ottelusta jopa täydet kolme pistettä. Pölkky kuitenkin venyi neljännen erän voittoon ja venytti ratkaisun viidenteen erään. Viidennen erän alkuun kotijoukkue tuli ryminällä eikä vierasyllätystä päässyt syntymään. Nurmo hiipi päätöserässäkin vielä lähelle, mutta sai lopulta tyytyä yhteen sarjapisteeseen. Ottelu päättyi lukemiin 3-2 ((25-23, 23-25, 24-26, 25-22, 15-12).

Pölkky Kuusamon päävalmentaja Sotiris Gkotsis ei voitosta huolimatta ollut kovin tyytyväinen joukkueensa esitykseen illan ottelussa.
– Voitto oli ainoa positiivinen asia tässä ottelussa. Mielestäni emme ansainneet voittoa. Meidän täytyy pelata parempaa lentopalloa ja keskittyä perusasioihin.
Kesken ottelun Pölkky Kuusamon passarin tontille tullut Joanna Kallinen ei ollut ennen ottelua odottanut illan kamppailusta muodostuvan tiukkaa viisieräistä vääntöä.
– Tehtiin liikaa omia virheitä varsinkin syöttöruudussa. Siinä pitäisi parantaa.
Aleksi Mutka Nurmon päävalmentajan tontilla näki pelin neljä ensimmäistä erää hyvänä vääntönä.
– Viides erä vaatii vaan rohkeutta, että kumpi sen uskaltaa ottaa. Pölkyltä oli tosi hyvä erän alku viidenteen, Mutka kommentoi.

JymyVolleyn libero Laura Penttilä oli ylpeä joukkueensa esityksestä.
– Meillä olisi ollut saumaa kolmeenkin pisteeseen, mutta ollaan tyytyväisiä tähän. Viidennessä erässä heti alussa ratkesi, kun annoimme liikaa kaulaa kaverille.
Penttilälle merkittiin tilastoihin 26 vastaanottoa ja vastaanottoprosentiksi 62. Töitä riitti myös hyökkäyksiä puolustaessa.
– Aika lujaa nää pohjoisen tytöt lyö. Niitäkin on ihan mahdollista saada ylös, Penttilä kommentoi.
JymyVolleyn matkaa torstaiksi Rovaniemelle ja pelaa illalla Arctic Volleyta vastaan.
Pölkky Kuusamon kausi jatkuu viikonvaihteessa kahdella vierasottelulla. Lauantaina joukkue pelaa Kangasalla ja sunnuntaina Pihtiputaalla.
Pölkky Kuusamo – JymyVolley 3-2 ( 25-23, 23-25, 24-26, 25-22, 15-12)
Pölkky Kuusamo: Azevedo 24/+11, DeBell 17/+7, Runnels 17/0.
JymyVolley: Valkonen 23/+7, Niemi 12/+10, Salminen 11/+4.
Ässäsyötöt 5-2.
Vastaanottoprosentit: 42-44.
Hyökkäysprosentit: 37-32.
Torjunnat: 11-13.
Yleisöä: 315.
Juttua päivitetty kauttaaltaan 9.11. 2022 klo 22:54.