
Joulupostia ikäihmisille -kampanja kutsuu kaikki Posion asukkaat lähettämään joulukortteja ikääntyneille.
Kysymyksessä on luovan välittämisen yhteisön, Siskot ja Simot yhteistyökumppaneineen järjestämä Joulupostia ikäihmisille -kampanja 16.11.–11.12.2020 yhtä aikaa yli sadalla paikkakunnalla! Kampanjassa kerätään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille, Posion kirjasto -ja kulttuuritoimen tiedotteessa kerrotaan.
– Lähettämällä joulukortin voi tuottaa yksinäiselle ikäihmiselle tunteen siitä, että häntä on ajateltu. Kortilla voi koskettaa ja tuottaa iloa lähimmäiselle, Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtaja Eero Väisänen sanoo tiedotteessa.
Kampanjaan osallistuminen on helppoa. Siihen voi osallistua tekemällä joulukortin ja toimittamalla sen keräyspisteeseen.
Posiolla kortteja voi tehdä myös joulukorttipajassa. Joulukorttipaja järjestetään kirjastossa keskiviikkona 25. marraskuuta kello 9–17. Paja on non-stop-tyyppinen: materiaalit ovat tarjolla koko päivän ja kortin voi käydä askartelemassa itselle sopivana aikana, tiedotteessa ohjeistetaan.
Joulukortin teko-ohjeiden mukaan korttiin kirjoitetaan hyvän joulun toivotukset. Sitten merkitään saajan kohdalle ”Sinulle” ja lähettäjän kohdalle oma nimi sekä Siskot ja Simot.
Kortti pudotetaan sellaisenaan keräyslaatikkoon. Korttia ei saa sulkea kirjekuoreen.
Posion kirjastoon voi myös postittaa kortteja kirjekuoressa. Yhdessä kuoressa voi postittaa useampia kortteja.
Posion keräyspiste on kirjastossa (Suopolku 1, 97900 Posio). Kirjasto on avoinna ma–to klo 12–17 ja pe klo 10–15.
Kaikki joulukorttien keräyspisteet ja postitusosoitteet löytyvät kampanjan verkkosivuilta: siskotjasimot.fi/joulupostia
Kampanjan yhteistyökumppaneita ovat Kuntaliitto, Kansalaisopistojen liitto, Kansalaisareena ja Suomen 4H-liitto. Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.