Karhu (Ursus arctos) valittiin äänestyksessä ylivoimaisin luvuin Kuusamon luontotunnukseksi. Juuri Kuusamossa ja kuusamolaisten sydämissä karhulla on erityinen paikka.
Suuri osa Suomen karhututkimuksesta on tehty Kuusamossa.
Kuusamo on tullut maailmalla tunnetuksi Sulo Karjalaisen karhuista ja pian torille nousee karhupatsas. Urheilukentillä puolestaan taistelevat Pallo-Karhut.
Kuusamolaislähtöinen Kai-Eerik Nyholm tutustui karhuihin jo pikkupoikana. Isä Erik S. Nyholm aloitti valtion ainoana suurpetotutkijana 1978 ja teki suurimman osan työstään Kuusamossa. Äiti toimi biologianopettajana.
Nyholmin mielestä karhu on kertakaikkisen hieno, nokkela, monipuolinen ja myös mystinen otus.
Isä-Nyholmin suurpetotutkimuksen kenttäpiste oli Kerolla, jonka seuraajaksi perustettiin nykyinen Suurpetokeskus.
– Kävin itse kiipeämässä puusta ensimmäiset keskuksen karhut. Ensimmäiset tulivat Hossasta toukokuussa 1992 ja viikon päästä siitä Suomussalmen Pirttivaarasta löytyi kolme pentua, joiden emo oli ammuttu. Ne olivat ensimmäiset karhut, joiden tarhassa pitämiseen ministeriö antoi luvan. Sulo oli pitkään isäni avustajana petotutkimuksessa. Luvat eläintarhaan tulivat myöhemmin.
Ensimmäiset karhut saivat nimet Mörri ja Marri. Seuraavat olivat Tossu, Tessu ja Tassu. Näistä Tessu on sen tunnetuimman, Juuson, emo.
Karhujen kevätmetsästys kiellettiin karhujen tarhaamista seuraavana vuonna ja sekin juontaa juurensa Suomussalmen tapahtumiin. Samana keväänä pentuja jäi orvoksi Savukoskella.
– Siitä nousi melkoinen äläkkä, Nyholm muistelee.
Kevätmetsästyksen kielto vaikutti Suomessa siihen, että karhukanta lähti kasvuun.
– Kevätmetsästys verotti hyvän määrän karhuja. Syksyllä pyytäminen on työläämpää ja alueet ovat tulleet rikkonaisemmiksi, Nyholm sanoo.
Nykyään Suomen metsissä tallustelee tutkijoiden viimeisimpien arvioiden mukaan 1 700-1 800 karhua. Kanta on levinnyt idästä ja pohjoisesta koko maahan ja suuri yksittäinen merkitys oli naaraskarhun siirtoistutuksella Ilomantsista Multialle, jonka Nyholmin isä aikanaan teki.
Nykyisen karhututkijan Ilpo Kojolan ryhmä on geneettisesti määrittänyt osan Länsi-Suomen karhuista Erik S. Nyholmin siirtämän naaraan jälkeläisiksi.
Kuusamossa karhuja elää vakituisesti kymmeniä. Paljon suurempi määrä käy karhujen ruokintapaikoilla, joissa niitä ruokitaan kuvaus- ja matkailutuotemielessä.
Nyholmin mukaan karhut voivat tulla ruokinnoille hyvinkin pitkien matkojen päästä. Metsähallitus ei myönnä lupia haaskapaikoille Kuusamoa pohjoisemmaksi itärajalle poronhoitoalueelle. Kuusamon kolme paikkaa ovat yksityismailla. Karhu on suosittu matkailutuote myös etelämpänä esimerkiksi Kuhmossa.
– Kuusamossa karhukanta on vahvistunut ihan selkeästi. Olen vakuuttunut että syöttöpaikoilla Suomussalmella ja Kuusamossa on kantaan myönteinen vaikutus, koska tarjolla on epäluonnollisen runsas ravintoresurssi. Esimerkiksi Kuhmossa on tavattu ylipainoisia karhuja. Sellaista ilmiötä ei luonnossa esiinny.
Nyholm on tutkinut niin sanottuja häirikkökarhuja Yhdysvalloissa ja Kanadassa, joissa ongelmiin on jouduttu harmaa- ja mustakarhujen kanssa.
Pääasiassa Suomen karhuista ei ole ihmisille haittaa tai vaaraa. Kuusamon Tammelassa karhuseuduilla mökkeilevä Nyholm tuntee alueen ihmisiä, jotka ovat ikänsä kulkeneet marjassa ja sienessä kohtaamatta koskaan karhua. Karhu varmasti on nähnyt heidät.
– Karhun maille sopivat marjaan karhut ja ihmiset. Jos on tuoreita havaintoja emosta ja pennuista, muistaa vain pitää reilusti ääntä, että eläimet kerkeävät reagoida. Harvinaista on päästä edes näkemään karhua. Eri lukunsa ovat poikkeuksellisen rohkeat karhut.
Karhujen ja muiden suurpetojen kantojen kasvu johtaa tilanteeseen, jossa konflikti ihmisen ja pedon välillä on jossain vaiheessa edessä. Juuri näihin tilanteisiin Yhdysvalloissa etsittiin ratkaisuja. Usein väitetään, että karhujen haaskaruokinta totuttaa niitä ihmisiin. Nyholmin mukaan argumentilla ei ole sikäli suoraa pohjaa, että karhulla ei ole mitään järkeä lähteä ihmisten ilmoille, jos se saa haaskalta loputtomasti ruokaa.
– Mutta se on ongelma, että karhut tottuvat liikaa ihmisen läsnäoloon. Olen huolissani siitä, että kuvauspaikalla voi sattua jotakin. Ihan selvästi pystyy näkemään vasteen petoeläinten käytöksessä, jos niitä metsästetään tai ei.
Nyholm on ollut mukana myös karhujahdeissa. Nykyisin karhuja kaadetaan 150-200 vuosittain. Karhukanta kestää hyvin noin kymmenen prosentin vuosittaisen verotuksen, hän sanoo. Karhujahdissa häntä vieroksuttaa nykyisin käytössä oleva runsas teknologian määrä.
– Karhu ei pysty enää käyttämään sitä neuvokkuuttaan teknisiä vempaimia vastaan. Se on harmittanut karhun puolesta.
Nyholmin mieleen olisi mies ja karhukoira karhua vastaan erämaaolosuhteissa.
Itä-Kuusamossa voi näinä päivinä nähdä vielä paksulla lumihangella esimerkiksi kahta erauspentua mukanaan kuljettavan Pikku Hitaksi nimetyn karhunaaraan. Karhujen biologia toimii miltei kellontarkasti. Tänäkin vuonna ne heräsivät huhtikuun 20. päivän tienoilla, vaikka lunta oli poikkeuksellisen paljon.
Pian haaskalla vahvistuva Pikku Hitta todennäköisesti häätää pennut luotaan. Kevään tullen se saattaa tulla esikiimaan ja uroksen kanssa pariutuessaan saa uusia pentuja ehkä seuraavana tai sitä seuraavana talvena. Karhunaaras saa ensimmäiset pentunsa noin viisivuotiaana. Karhut ovat eläneet tarhoissa yli nelikymppisiksi, mutta luonnossa elo jää usein puoleen tästä.
Nyt vajaan puolentoista vuoden ikäiset sisarukset puolestaan saattavat näyttäytyä tulevinakin kesinä vielä yhdessä. Karhujen käyttäytymisessä on nähty merkkejä pysyvistä sisaruussuhteista.
Karhuja tarkkaillessa huomaa helposti niiden yksilölliset erot niin ulkonäössä, ilmeissä, eleissä ja liikkeissäkin.
Ne ovat mainioita eläimiä.
Katso Karhu-Kuusamon katselupaikassa kuvattu video hangella tassuttelevista karhuista