Ken­kä­laa­ti­kos­ta se lähti – Kirsi Korjala si­sus­taa nuk­ke­ko­te­ja

Minikokoisten huonekalujen valmistaminen vaatii kekseliäisyyttä ja näppäriä sormia, kertoo Kirsi Korjala. Nukkekodin sisustus syntyy pienen pienistä yksityiskohdista. Ikäneidot vastahankitulla rantaloma-asunnollaan, jonka sisustus vielä alkuvaiheissa. Yhteneväinen värimaailma on Kirsi Korjalalle tärkeää. Rantaloma-asunto on tällä hetkellä työn alla. Kaasugrillin materiaalina yllätysmunankuori. Sauna syntyi kahvi- ja grillitikuista, suihku korvakuulokkeesta ja grillitikusta. Palmunlehdet työn alla.
Minikokoisten huonekalujen valmistaminen vaatii kekseliäisyyttä ja näppäriä sormia, kertoo Kirsi Korjala.
Minikokoisten huonekalujen valmistaminen vaatii kekseliäisyyttä ja näppäriä sormia, kertoo Kirsi Korjala.
Kuva: Mikko Halvari

Parisen vuotta sitten kuusamolainen Kirsi Korjala kaivoi esille vuosikymmeniä varastossa olleen nukkekodin.

Lapsena 1960-luvulla vanhemmilta saatu Lundby-talo oli nähnyt parhaat päivänsä. Se oli kulkenut mukana elämänvaiheesta ja muutosta toiseen, eikä Korjala ollut raaskinut siitä luopua. Aika ja lasten leikki olivat jättäneet siihen jälkensä.

Korjala päätti kunnostaa nukkekodin.

Kaksikerroksinen talon huoneet saivat uudet tapetit ja lattiamatot. Alkuperäiset huonekalut olivat säilyneet ja vieläpä suhteellisen hyvässä kunnossakin.

 

Siitä innostus sai alkunsa. Peruskorjauksen läpikäyneen nukkekodin valmistuttua löytyi uudempi nukkekoti nettikirpputorin kautta. Korjala aloitti uuden projektin ja ryhtyi sisustamaan. Miniatyyrikokoisia huonekaluja alkoi syntyä materiaaleina jäätelö- ja kahvitikut, napit, mutterit, suklaamunien yllärit ja muu tarpeeton rihkama.

Nyt terveydenhoitajana neuvolassa työskentelevällä naisella on kotonaan jo kolme erityylistä nukkekotia sisustettavana. Neljäs on vielä postipojan kyydissä tuloillaan.

– Ajattelin, että nyt loppuu sukankutominen ja rupean tekemään jotakin uutta. Tämä on vienyt ihan mennessään, Korjala nauraa.

– Pahvisista kenkälaatikoista se aivan alkujaan lähti. Pikkutyttönä, ennen omaa nukkekotia, keräsin kenkälaatikoita ja rakentelin niihin taloja ja huoneita sisustuksineen. Kun koulusta tuli hyviä numeroita, sain palkintona käydä oululaisen Pohjalaisen kirjakaupan leluosastolta ostamassa jonkin tavaran tai huonekalun nukkekotiin, Korjala muistelee.

 

Nukkekotiharrastajat voidaan karkeasti ottaen jakaa kahteen ryhmään. Toiset sisustavat talot ostohuonekaluin tilaten niitä ympäri maailmaa ja toiset taas valmistavat lähestulkoon kaiken itse. Korjala kuuluu jälkimmäiseen.

Näiden talojen pieniä yksityiskohtia tehtäessä ei katsota kelloa, vaan silloin tehdään käsitöitä ja askarrellaan.

– Näppäryyttähän tämä vähän vaatii. Toisinaan menee hermot, kun kädet on yltäpäältä liimassa ja kaikki tarttuu kiinni eikä tekeminen ota onnistuakseen. Erehdyksen ja oppimisen kautta tässä mennään eteenpäin.

– Vähitellen on oppinut, ettei kaiken tarvitse olla niin täydellistä ja onnistua millilleen. Olen luonteeltani ollut vähän liiankin tarkka, mutta tämän myötä sitä on tullut vähän armollisemmaksi itselleen, Korjala hymyilee.

Suunnittelu ja itse tekeminen on mukavaa, mutta palkitsevinta on nähdä valmis lopputulos. Miniatyyrikodin sisustus valmistuu huonekalu huonekalulta.

 

Mielikuvitusta rakentaminen vaatii. Väliin pitää pohtia pitempäänkin ja silloin Korjala lähtee Jeppe-koiransa kanssa kävelylle.

– Idea jonkin esineen tekemiseen syntyy monesti ulkona liikkuessa.

Toisen nukkekotinsa sisustamisen Korjala aloitti saunahuoneesta, joka syntyi kahvi- ja grillitikuista. Suihkukaappi muotoutui muovisesta korurasiasta, suihku entisestä kännykän korvakuulokkeesta ja suihkutanko maalatusta grillitikusta.

– Maitopurkin korkista saa tosi hyvän pesuhuoneen tai keittiön altaan. Klemmareista tulee helposti henkareita.

Rakennusmateriaalit eivät ole hinnalla pilattuja. Kakluuniuunin tekee vessapaperirullasta, maalista ja pätkästä kalastajalankaa.

– Lapset, ystävät ja työkaverit ovat harrastuksessa mukana ja ottavat minulle talteen kaikenlaista tarpeetonta, irtonappeja ja jämälankoja. Lapsenlapset ovat jo tottuneita keräämään mummille jäätelötikut ja suklaamunien yllärikuoret, Korjala nauraa.

Matkustaessaan Korjalan tutuilla on tiedossa, mitä kannattaa tuoda tuliaisiksi. Poika ja miniä toivat pienet munakupit nukkekotiin Itävallasta ja moottoripyörän Thaimaasta, tytär puolestaan minikokoisen ompelukoneen ja lankarullat.

– Nukkekodin kalusteet on sopivan pieniä matkalaukkuun.

 

Tarinat ovat tärkeä osa Korjalan nukkekotiharrastusta. Niitä hän sepittelee vanhimman nukkekotinsa, vanhankartanon asukkaiden ympärille.

– Siellä asuu alkuperäiset nuket lapsuusajaltani ja kutsun heitä kahdeksi ikäneidoksi. Ajan myötä he ovat vaurastuneet ja hankkineet kesämökin sekä amerikkalaistyylisen rantaloma-asunnon, joita nyt laittavat kuntoon.

Tarinat pursuavat ja lähtevät liitämään Korjalan ja tämän Helsingissä asuvan tyttären välisissä keskusteluissa ja viesteissä. Toinen jatkaa tarinaa siitä, mihin toinen jäi. Tarinoissa ikäneidot ovat esimerkiksi saaneet lottovoiton. Rahoilla hankkivat Arne Jacobsenin Egg-tuolin ja pistivät kaikkien kummastukseksi designhuonekalun lastenhuoneeseen.

– Työkavereillekin höpöttelen aina näitä nukkekotihommia ja ovat varmaan jo niihin aivan kyllästyneitä, Korjala nauraa.

 

Mutta mikä saa aikuisen ihmisen innostumaan nukkekodeista? Omalla kohdallaan Korjala uskoo sen liittyvän kiinnostukseen laajemminkin sisustamista kohtaan.

– Kun oma koti on tullut jo laitettua viimeisen päälle ja sävysävyyn, niin piti keksiä uusi kohde mihin purkaa luovuutta. Tässä valmiin lopputuloksen myös näkee aika nopeasti eli harrastus sopii vähän kärsimättömällekin luonteelle.

Vinkkejä ja ideoita Korjala etsii alan kirjoista sekä internetistä. Hän myös liittyi vastikään Suomen Nukkekotiyhdistyksen jäseneksi.

– Alan tapahtumiin olisi mukava päästä osallistumaan ja tutustumaan muihin harrastajiin.

 

Kauniit ja yksityiskohtia pursuavat nukkekodit ovat toistaiseksi ovien takana piilossa. Toiveissa kuitenkin on, että löytyisi sopiva vitriinikaappi, johon nukkekodit saataisiin näkysälle. Suunnitteilla on myös oman blogin perustaminen tyttären teknisellä avustuksella.

– Olisi kiva kertoa sitäkin kautta harrastuksen ja ikäneitojen kuulumisia.

Korjalan 4- ja 7-vuotiaat lapsenlapset tykkäävät katsella mummin nukkekoteja. Tytöt kuitenkin osaavat olla koskematta niihin ja heitä varten mummilassa onkin paljon muita leluja.

– Tytöt tietävät, että nukkekodin tavarat eivät kestä leikkimistä. Nämä ovat mummin leluja.

 

”Vähitellen on oppinut, ettei kaiken tarvitse olla niin täydellistä.