
Koillismaan rovastikunnan maallikot ja papit kannattivat ylivoimaisesti Jukka Keskitaloa Oulun hiippakunnna piispaksi. Keskitalo sai vahvistamattomien tietojen mukaan ensimmäisellä äänestyskierroksella yli puolet äänistä koko hiippakunnan alueella ja tullenee valituksi uudeksi piispaksi. Hiippakunta vahvistaa tuloksen torstaina.
Äänestystilaisuuteen Kuusamon seurakuntatalon pieneen saliin kokoontui reilu kaksikymmentä edustajaa. Kirkkohallituksen nykyinen kansliapäällikkö, teologian tohtori Jukka Keskitalo sai Koillismaalla äänistä kaikkiaan 34. Äänestysprosentti vaalissa oli Koillismaan osalta 93,3. Maalikkojäsenet äänestivät sataprosenttisesti ja papeista ääntään käytti 83,3 prosenttia. Ennakkoäänestämässä äänioikeutetuista kävi noin puolet.
Rauduskylän Kristillisen opiston rehtori, teologian lisensiaatti Jukka Hautala sai Koillismaalta yhden äänen ja Oulun Tuiran seurakunnan kirkkoherra, teologian tohtori Niilo Pesonen seitsemän ääntä.
Oulun hiippakunnan vahvistamattoman tuloksen mukaan Oulun piispaksi on valittu Jukka Keskitalo. Äänet: Keskitalo 597, Hautala 145 ja Pesonen 261. Äänestysprosentti oli 88,7. Vahvistetut tulokset julkaistaan torstaina 16.8.2018.