”…Nyt leuka pystyyn, et saa säikähtää, tai piiloon vetäytyä, susta kasvaa vielä vahva peloton…”
Jännitys kouristelee vatsanpohjukoissa ja lihakset tuntuvat tosi levottomilta. Tunnetilat seilailevat sadasosasekunnin välein jännityksestä epätoivoon ja ylipirteydestä taistelumeininkiin. Jalka vatkaa malttamattomana polkimella ja syke laukkaa tuhattasataa jo valmiiksi ennen starttipistoolin pamahdusta.
Alan olla jo tässä iässä kokenut kilpailija. Junnuvuosina en kärsinyt sen enempää jännityksestä missään tilanteessa, mutta teini-iässä kisaamisen muuttuessa totisemmaksi astui kuvioon myös pelkopeikko. Tämä varmaankin siksi, että halusi niin kovasti pärjätä ja tuloksella oli merkitystä. Pahimmillaan se oli sitä, että lähdössä pyörä vatkasi edestakaisin kun kädet tutisivat niin mahdottomasti puristaessa ohjaustankoa rystyset valkoisena. Kisatilanne on mitä enemmissä määrin fyysinen suoritus, mutta korvien välillä on sitäkin suurempi merkitys. Liika jännittäminen on melko pahasta, jos se saa yliotteen.
Omaan jännitykseen on auttanut rutiinit, joiden mukaan jaksotan tekemisen ennen kilpailua. Tällä haluan varmistaa, että kaikki toimii ja voin rauhassa keskittyä suoritukseen ilman erillisiä häiriötekijöitä. Keskittymisellä ja valmistautumisella saadaan kilpailuvire mahdollisimman hyväksi ja ollaan valmiita suoritukseen. Kisa-aamut ovat yleensä hyvinkin hektisiä, joten tutun kaavan toistaminen pitää ajatukset kasassa ja jännityksen kurissa.
Yleensä matkaamme kisapaikalle edellisenä päivänä. Tätä välimatkaa kisoihin kun yleensä on tolkuttomasti. Pitkä automatka sujuu leppoisissa merkeissä tutkiskellen kisapäivän reittejä ja aikataulua musiikin huutaessa tärykalvot pihalle. Raskaammat sävelet iskevät parhaiten meidän matkaseurueeseen. Matkan päälle käydään kartanolla oikomassa koipia.
Kisapäivän ohjelma etenee siitä riippuen monenko startin päivästä kyse. Kisapaikalle mennään hyvissä ajoin. Itsellä yleensä on huoltojoukot mukana sekä tiimin johto tekee kaikki tarvittavat valmistelut, kuten hoitaa joukkueenjohtajien kokouksen. Meksu sitten pistää kaluston nättiin riviin tarkistaen vielä viime hetken säädöt. Kuskeille nyt sitten jää korkeintaan numerolappujen taiteilu kisapaitaan. Mahdollinen reittiin tutustuminen ja alkulämmittely tehdään yhdessä tuumin. Kuskit kisaa kuin viimeistä päivää ja joukkueenjohto istuu huoltoautoletkassa pelotonin perässä tietenkin toivoen, ettei kisan aikana tule mitään ongelmia, kuten kalustovaurioita tai kaatumisia.
On se sitten taikauskoa vai muuta hömpänpömppää, mutta minulle pienet jutut ratkaisevat. Unta en mielellään venytä mahdottoman pitkäksi kisa-aamuna ja kevyt happihyppely virittelee ajatuksia tulevaan koitokseen. Ilman puuroa ja kahavia ei tämän urheilijan kone lähde millään käyntiin. Ajokenkiin sujahtaa hyvän onnen sukat ja napeista kuuluu repeatilla tarkoin valittu soittolista. Siitä saa mukavasti lisäpotkua ja rentoa fiilistä. Ennen starttia tarvitsen sen pari minuuttia omaa rauhaa, jolloin virittelen ajatukset tulevaan koitokseen. Silloin on turha tulla kyselemään, että paljonkos sitä halutaan ilmaa renkaisiin tai pulloja huoltoon.
Nykyään fysiikkavalmennuksen rinnalla korostetaan psyykkisen valmennuksen merkitystä. Korvien väli voi pelastaa kiperässäkin tilanteessa, kun fysiikka ei enää riitä nostamaan panoksia. Minusta on tärkeää, että ymmärrämme ja tiedostamme miten kroppamme ja mielemme toimivat ja suhtautuvat ärsykkeisiin eri tilanteissa, etenkin harjoituksissa ja kilpailuissa. Suoraan hyvänä esimerkkinä kilpailupäivän tuomat suorituspaineet ja jännitys on hyvä oppia pitämään kurissa. Esimerkiksi mielikuvaharjoittelu ja rentoutuminen ovat oivallisia menetelmiä, joilla urheilijat voivat harjoitella tunteiden hallintaa.
"Urheilusuorituksen kannalta ihanteellisella tunnealueella pysyminen tai sinne pääseminen tarkoittaa, että urheilija ei päästä tunteitaan niskan päälle, vaan onnistuu säätelemään niitä sisällöltään ja voimakkuudeltaan oman ihanteellisen tunnealueensa mukaisiksi. Yleisesti tunteidensäätely tarkoittaa kykyämme vaikuttaa siihen, mitä ja kuinka pitkään ja voimakkaasti tunnemme (Eisenberg, Fabes, Guthrie & Reiser 2000).