Koillissanomat Live: Kuu­sa­mo­lai­set jat­koi­vat maa­li­teh­tai­lua – Katso tal­len­ne Pal­lo-Kar­hu­jen ja Haa­pa­ve­den Ur­hei­li­joi­den koh­taa­mi­ses­ta

Kolumni

Ko­lum­ni: Jat­ku­van kas­va­tuk­sen tar­pees­sa ovat met­säm­me ja niiden puu­pel­to­jen hoi­ta­jat – jäl­kim­mäis­ten kas­vat­ta­mi­nen on huo­mat­ta­vas­ti vai­keam­paa

-
Kuva: Eero Kela

Metsänhoidon vanhat jäärät ovat jälleen kerran sotapolulla pehmeämpiä menetelmiä ja metsien suojelua vastaan. Poimintahakkuiden väitetään tuhoavan talousmetsät tuottamattomiksi risukoiksi. Voivat tuhotakin, jos poistettavat puut valitaan tyhmästi lyhytnäköisimmin perustein. Sitä metsänhoitajien ynnä muiden viskaalien paljon mainostettua ammattitaitoahan pitäisi käyttää niin, että valinta tapahtuu järkevästi, ja tämä tietämys on siirrettävissä suoritustasollekin.

Kritiikille on myös ominaista, että ei puhuta tehometsätalouden haitoista ympäristölle eikä edes itse puiden laadulle. Suomalainen havupuu on lujaa ja arvokasta sahatavaran raaka-ainetta, koska se kasvaa kylmässä ilmastossa karulla maaperällä hitaasti ohuin vuosilustoin. Kun olosuhteita helpotetaan muokkaamalla maata, mahdollisesti lannoittamallakin ja ilmasto vielä lämpenee, tuloksena voi olla pehmeää höttöä, josta saa vain paperipuun hinnan ja homma on taloudellisestikin pakkasen puolella. Metsiemme puuvarannon ja kaasvun ilmaiseminen puukuutiometreinä ei siis kerro rahallisen tuoton muutosta samassa suhteessa.

Ojitusten ja maanmuokkausten vesistövaikutukset on viimeaikaisissa tutkimuksissa todettu jopa muutamia kertoja luultua suuremmiksi. Ennen aivan kirkkaat ja matalista osistaan laajalti sora- tai hiekkapohjaiset järvet ovat nyt enemmän tai vähemmän ruskeavetisiä ja hiekan päällä on ohut eloperäisen liejun kerros, mikä on tuhoisaa syyskutuisten ja vasta keväällä poikasiksi kuoriutuvien kalojen kuten siian ja muikun mädille. Maaperään kaukolaskeumana tullut elohopea lähtee muokkausten seurauksena liikkeelle, muuttuu vesistöjen pohjissa bakteeritoiminnan vaikutuksesta metyylielohopeaksi ja rikastuu ravintoketjuissa petokaloihin. Eloperäisen aineksen hajotessa vesissä kuluu happea ja vapautuu rehevöittäviä ravinteita.

Valtionmetsät ovat Suomen kansan yhteisiä metsiä, joiden käytön pitäisi jakautua kansan tahdon mukaisella tavalla. Siihen tahtoon kuluu puun tuoton ohella paljon muitakin käyttötapoja. Maastossa liikuessani pyrin kiertämään 20 – 50 vuotta sitten syväauratut pöheikköiset istutusmetsät, koska ne ovat hankala kulkuisia, yksitoikkoisia ja marjattomia. Ne eivät ole kunniaksi matkailupitäjälle. Aikanaan syväaurausten väitettiin tasoittuvan eroosion vaikutukseata muutamassa vuosikymmenessä, mutta kun kiertoyrityksistäni huolimatta joudun niitä uein poikkivakoon koikkelehtimaan, en voi havaita tästä juuri merkkiäkään.

Niin metsäasioihin kuin globaaleihin ympäristöongelmiinkin pätee se, että ajoittain mennään parempaankin suuntaan, mutta välillä ilmestyy trumppeja, jotka yrittävät pilata kaiken. Jatkuvan kasvatuksen tarpeessa ovat niin metsämme kuin myös vannoutuneet puupeltomiehet. Jälkimmäisten kasvattaminen on huomattavasti vaikeampaa.

Suomalainen havupuu on lujaa ja arvokasta sahatavaran raaka-ainetta