Jälleen kerran Suomi ja suomalaiset kisajärjestäjät saivat paljon erinomaista palautetta kisojen järjestämisestä. Lahden MM-kisat onnistuivat niin kilpailullisesti kuin yleisöpalveluilta ja tapahtumiltaan hienosti. Ainoa suuri murhe hiihtoliiton kannalta on kisojen tuotto. Vastaavaa murhettahan saamme miettiä myös Kuusamossa Nordicin osalta.
En nyt ala käymään talouspuolta lävitse, vaan tuon esille sitä kaikkea, mitä itse ystävieni kanssa sain kokea neljän kisapäivän aikana Lahdessa. Vietimme, tyttäreni Lauran ja ystäväni Juhan, kanssa neljä viimeistä ja kaikin puolin onnistunutta kisapäivää Lahden hiihtostadion tunnelmissa. Majapaikaksi onnistuimme saamaan yksityispuolelta kaksion noin viiden kilometrin etäisyydeltä hiihtokeskuksesta. Alkuun mietimme, miten kulkeminen onnistuisi parhaiten. Ei hätää, linja-autopysäkki oli noin 100 metrin päässä ja reitti kulki hiihtokeskuksen vierestä.
Pysäkiltä stadionin pääportille tuli matkaa muutama satametriä. Päivittäin lähdimme hyvissä ajoin kisapaikalle. Tutustuimme alueen tarjontaa. Löytyi myyntikojuja, erilaisia esittelypisteitä, ravintolapalveluita, kahvitelttoja yms. Liput olimme ostaneet ns. metsäkatsomoihin, joten saimme seurata hiihtokisoja aivan latujen vieressä. Varustuksiin kuuluivat pilkkijakkarareput, joten välillä oli mukava istua ja nautiskella tunnelmasta.
Parhaiten kuitenkin sai tuntea kunnon urheilujuhlaa, kun aidan takaa kovasti kannustettiin niin suomalaisia kuin muidenkin maiden urheilijoita. Aidan takana tunsi myös sen, kuinka kovaa hiihtäjät menivät mäkeä alas. Aikamoinen kylmä vinkka käväisi kuin parikymmentä hiihtäjää kiisivät ohitsemme vauhdikkaassa laskussa. Erityisesti lauantaina ja sunnuntaina vapaalla tyylillä hiihdetyillä pitkillä matkoilla jäisellä kelillä meno oli todella vauhdikasta. Samalla mietimme, mitenkähän olisivat itsellä nuo laskut ja mutkat onnistuneet.
Oli mukavaa jännätä suomalaisten menestystä. Siinä kyllä pysyi lämpimänä, kun huusi ja taputti ohimeneville suomalaishiihtäjille ja aina paremmalta tuntui kuin mitalisaalis kasvoi. Toki saimme myös nähdä ja aistia, miltä hiihtäjistä tuntui, kun suksi ei luistanut tai paras vire ei ollut päällä.
Lahden kisat jäävät varmasti myös mieleemme hiihtäjien kaatumisista ennen kaikkea, kun samalla mahdollisuudet parempiin sijoituksiin ja mitaleihin menivät. Se oli sitä urheilun dramatiikkaa. Hyvin mielenkiintoista oli seurata suksihuollon toimintaa ennen jokaista kisaa. Kyllä siinä huoltajat ja myös itse kilpailijat hiihtivät monia kilometrejä, jotta pidot ja luistot saatiin kohdilleen. Viestejä ennen monet kerrat perinteisen osuuksienhiihtäjät ja heidän huoltajansa/ suksitestaajansa kiersivät edestämme. Välillä vaihdettiin suksipareja, välillä vain toista suksen kaverin kanssa. Kyllä esim. Ranskan voiteluryhmä teki perinteisen osuuksia varten valtavasti työtä, jotta sukset toimisivat. Siinä ei voiteita säästelty, kun pohjaan hangattiin yhä uudelleen ja uudelleen pitoa.
Vastaavasti oli hauskaa seurata, kun 50 kilometrille testattiin suksia. Kymmenestä parista alettiin karsimaan suksia pois ja lopulta oli jäljellä kaksi paria, jotka kelpuutettiin kisaa varten. Emme kyllä yhtään kadehtineet testaajien / huoltajien työtä päinvastoin.
Jännitettävää riitti pitkien matkojen juottopisteiden luona. Huoltajien / juottajien on oltava paikallaan ojentaessa juomaan hiihtäjälle. Niinpä välillä jäi juoma saamatta ja ilmoitus siitä meni heti seuraavalle paikalle, jotta energiavarastoja saatiin täytettyä. Esim. miesten 50:llä näimme, kun Heikkisen Matti ei onnistunut saamaan juotavaa. Silloin mietimme, että kuinka se vaikuttaisi tulokseen. Eipä se onneksi haitannut.
Kaikkiaan olimme hyvin tyytyväisiä päästessämme seuraamaan Lahden MM-kisoja niin ladun varrella kuin muuallakin. Tunnelmaa riitti myös hiihtostadionin ulkopuolellakin. Mitään ikävää emme nähneet tai kokeneet. Vuoden 2017 Lahden kisat jäävät ainakin meidän mieliimme ikimuistoisina. Joku kertoi, että seuraavan kerran kisat ovat Lahdessa 16 vuoden kuluttua. Kahvijonossa keskustellessamme yksi kisaturisti sopikin meidän kanssa, että tavataan sitten tässä samassa kohdassa 16 vuoden kuluttua. No sen näkee silloin. Ehkäpä laitamme merkinnän kalenteriin hyvissä ajoin.