Muistan kuin eilisen päivän ensimmäisen työpäiväni nuorena 19 vuotiaana kesäteologina pienessä Kuoreveden seurakunnassa. Elettiin kesäkuuta 2005. Yksi ensimmäisiä kirkkoherralta saamiani ohjeita oli olla puuttumatta sanallakaan vuoden 1918 tapahtumiin. Vuonna 20015 talot ja mökit kuulemma edelleen jaettiin pitäjässä punaisiin ja valkoisiin. Olin ihmeissäni. En koillismaalaisena ollut tottunut moiseen menoon.
Lauantaina tulee kuluneeksi sata vuotta Suomen sisällissodan syttymisestä. Sadan vuoden takaisen sodan muisto tuntuu edelleen monesta suomalaisesta kipeältä. On häpeää, tuskaa ja katkeruutta. Paikoitellen erityisesti Hämeen seudulla sodan tapahtumia ei ole unohdettu edes kyläyhteisöissä, minkä Kuoreveden kokemukset konkreettisesti osoittivat. Koillismaata historia on tässä asiassa kohdellut lempeämmin tai sitten emme tahdo nähdä kaikkea tapahtunutta. Muisti on herkästi kovin valikoiva.
Sisällissodat ovat sodista verisimpiä. Sisällissodan haavat ovat syvät. Edes sodan nimestä ei ole yksimielisyyttä. Itse olen tottunut puhumaan neutraalisti sisällissodasta. Tutkimustekstissä olen aina käyttänyt kaikkein neutraaleinta mahdollista ilmaisua ”vuoden 1918 sota”. Sodan eri nimet kuvaavat sodan moninaista luonnetta ja historian monitulkintaisuutta.
Sisällissotaa voidaan ihan perustellusti nimittää myös kansalaissodaksi ja veljessodaksi. Sodassa olivat vastakkain eri kansalaisryhmät ja jopa saman perheen jäsenet saattoivat joutua rintamalinjan eri puolille.
Valkoiselle osapuolelle on ollut tyypillistä nimittää sisällissotaa vapaussodaksi, jonka tavoitteena oli vapauttaa maa Venäjän sotajoukoista. Valkoisen osapuolen tulkinnan mukaan vapaussodassa varmistettiin Suomen itsenäisyys.
Sisällissodassa olivat vastakkain eri yhteiskuntaluokat. Sorretut torpparit, mökkiläiset ja työläiset pyrkivät sodan keinoin parantamaan omia epäinhimillisiä elinolosuhteita. Sen vuoksi on täysin mahdollista käyttää sisällissodasta nimitystä luokkasota.
Jo sodan aikana sodasta käytettiin nimitystä kapina, punakapina ja vallankumous. On tosiasia, että sodan punainen osapuoli nousi eduskunnan luottamusta nauttinutta maan laillista hallitusta vastaan. Siinä mielessä kapina kuvaa sodan luonnetta yhdestä näkökulmasta. Punaisen osapuolen tavoitteena oli nousta valtaan ja siten parantaa torpparien ja työläisten olosuhteita. Katkeruus omistavaa yhteiskuntaluokkaa kohtaan oli kasvanut vuosikymmenten epäinhimillisen kohtelun aikana.
Itselläni ei ole erityistä henkilökohtaista suhdetta sadan vuoden takaiseen sisällissotaan, vaikka sukutaustani perusteella olisinkin luontevasti lukeutunut valkoisiin. En koe kantavani selässäni sodan taakkaa. Haluan ymmärtää niin valkoisten kuin punaisten näkökulmia. Sadan vuoden jälkeen tuomitseminen on turhaa. Nyt on aika yrittää ymmärtää ja ottaa opiksi. Punaisten ja valkoisten sijaan on aika nähdä ihminen, joka toimii aina rajallisen tiedon ja ymmärryksen varassa omasta mielestään oikeaa päämäärää kohti. Tämän ajan todellisuudesta käsin katsottuna on aikalailla mahdotonta todella ymmärtää sadan vuoden takaisen torpparin kärsimystä tai ison talon isännän asennoitumista.
Sadan vuoden takainen sota muistuttaa minua siitä, mitä osattomuus ja epäoikeudenmukaisuus voivat pahimmillaan saada aikaan. Sisällissodan muisto on vahva vetoomus koko suomalaiselle yhteiskunnalle ryhtyä vihdoin ja viimein konkreettisiin toimiin eheämmän ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseksi.