Ensi viikon torstaina perhevapaalta hallitukseen tiede- ja kulttuuriministeriksi palaava Annika Saarikko (kesk.) lähtee mukaan puheenjohtajakisaan.
Saarikko julkisti aikeensa tiedotustilaisuudessa Helsingissä torstaina 30. heinäkuuta.
– Olen ehdolla, koska uskon tähän puolueeseen ihan älyttömän paljon. Uskon sen ihmisiin, arvoihin ja periaatteisiin, Saarikko kertoi tiedotustilaisuudessa.
– Päätös kisaan lähdöstä ei ollut helppo, siihen meni koko kesä. Olen kuitenkin saavuttanut asian suhteen mielenrauhan ja olen innolla tavoittelemassa tätä tehtävää.
Saarikon mukaan vaikeinta kisaan lähdössä on on haastaa istuva puheenjohtaja Katri Kulmuni (kesk.).
– Olen kertonut Kulmunille ratkaisuni etukäteen. Minusta se on vähintäänkin kohtuullista.
– En tule keräämään julkista tukilistaa minua tukevista keskustalaisista, Saarikko kertoi.
Saarikko painotti puheessaan, ettei kyse ole hänestä tai muista puheenjohtajaehdokkaista, vaan puolueen kannatuksen nostosta.
– En halua olla ihminen, joka jää nurkkapöytään jupisemaan. Nyt on kuitenkin tullut aika antaa keskustalaisten arvioida se kasvu, jonka reilut kymmenen vuotta poliitikan tehtävissä on minulle kerryttänyt, hän kuitenkin totesi.
Saarikon mukaan olisi hyvä, että kisassa olisi mukana useita ehdokkaita "polarisoivan kaksinkamppailun" välättämiseksi.
Saarikon mukaan hänen johtamansa puolue katsoisi eteenpäin.
– Pelkkä perinteiden vaaliminen ei kanna pitkälle.
Puheessaan Saarikko myös näpäytti mediaa "leimakirveiden" käytöstä.
– Väitän, että meissä kaikissa keskustalaisissa on monta ulottuvuutta. Siksi leimaaminen ja lokeroiminen pitää lopettaa. Se on sitä aitoa suvaitsevaisuutta.
Saarikko ei halunnut alkaa vertailemaan linjaansa Katri Kulmunin linjaan.
– Tämän jätän median tehtäväksi.
Tulevaa ministeripestiään Saarikko pohjusti muun muassa kertomalla haluavansa tukea pääministeriä tehtävässään.
– Toivon myös, että Matti Vanhanen jatkaisi valtiovarainministerin tehtävässä.
Kysyttäessä mielipidettä viime viikolla sovitusta EU:n elvytyspaketista Saarikko vastasi:
– Minusta on erittäin hyvä asia, jos keskustan sisällä käydään laajemminkin EU-keskustelua. Ehkä kuitenkin ajattelen niin, että osana hallitusta keskusta on sitoutunut siihen kokonaisuuteen, josta viime viikolla sovittiin.
Puheenjohtajan pestiä tavoittelee uudestaan myös istuva puheenjohtaja Katri Kulmuni Demokraatti-lehden mukaan myös elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) saattaa lähteä mukaan kisailuun.
Keskusta valitsee puheenjohtajan Oulun puoluekokouksessa syyskuun alussa.