Näin aatonaattona palautuu mieleeni eräs jouluni, Afrikassa, Ambomaalla joskus 70-luvun loppupuolella. Silloin oli käyty jo vuosikymmen itsenäisyystaistelua SWAPOn ja Etelä-Afrikan joukkojen välillä milloin kiivaammin ja milloin vähemmillä yhteenotoilla, sissisotana. Sinä keväänä (eteläisellä pallonpuoliskolla joulu on kesällä) sateet olivat myöhässä.
Ensimmäiset sadekauden sateet tulivat yleensä lokakuun lopussa ja marraskuussa, mutta tuona vuonna emme olleet vielä saaneet yhtään sadetta ja sairaalan, minkä alueella asuin perheeni kanssa, suuri sadevesiallas oli tyhjänä ja omat pari suurta 5000 litran sadevesitankkia olivat myös tyhjinä, sillä ne oli tyhjennetty ja pesty ennen uuden sadekauden alkua.
Olimme kokonaan rajajoesta, Kunenelta, tulevan ison vesijohdon varassa. Se toimitti veden Oshakatin ja Ondangwan suuriin asutuskeskuksiin ja sen viimeinen pätkä toi vettä tarvittaessa myös sairaalallemme, Onandjokwelle.
Pari viikkoa ennen joulua ”metsän pojat”, sitä nimeä käytimme sisseistä, räjäyttivät tuon 60 senttiä halkaisijaltaan olevan putken poikki, joten vedentulo loppui siihen. Niissä oloissa ei Etelä-Afrikan viranomaisilla ollut valmiutta korjata katkennutta johtoa ennenkuin viikkojen päästä. Kyllä voi arvata miten hankalaa oli sairaalan toiminta ilman vettä. Ympäristön pienistä kaivoista traktorin peräkärrytankilla, parintuhannen litran suuruisella, ajettu vesi oli vain pienenä apuna suurimpaan hätään. Onneksi sellainen tankki oli rakennusosastolleni hankittu aikoinaan kuljettamaan vettä rakennuksille, missä muuten ei ollut vettä paikallisesti.
Meidän nelihenkisellä perheellä oli käyttövettä käytössämme vain kaksi ämpärillistä vuorokaudessa ja sillä piti tulla toimeen. Silloin oppi tosiaan ymmärtämään kuinka tärkeää vesi on elämässämme. Samoin oppi ihailemaan paikallisten ambolaisten taitoa tulla vähällä vedellä toimeen, koska monesti vesi piti pään päällä kantaa kilometrien päästä lähimmältä kaivolta. Kuinka oli mahdollista, että heillä oli aina puhtaat vaatteet sunnuntaina kirkkoon tullessaan, miehillä useimmiten puhtaan valkoiset paidatkin päällä.
Jouluaattona iltapäivällä sadepilvet kerääntyivät taivaalle ja alkoi sataa. Hiljalleen alkaneen sateen lopulla tuli myös afrikkalaiseen tapaan rankempikin muutaman kymmenen millin sadekuuro ja rakennusten nurkilla oleviin sadevesisäiliöihin tuli runsaasti vettä. Näitä säiliöitähän oli sairaalan kaikkien peltikattoisten rakennusten kulmissa, joten vettä oli nyt runsaasti käytettävissä ja sitä riitti sitten loppuajaksi kunnes putki oli saatu korjatuksi.
Tammikuussa alkoikin sitten kunnon sateet ja sairaalan isoon altaaseen saimme sadevettä ja oma vedenpuhdistuslaitos käyntiin ja siten kylliksi vettä sairaalan käyttöön. Tämän parempaa joululahjaa en ole ikänä saanut, enkä edes osannut koskaan toivoakaan. Nyt sai pestä itsensä kunnolla ja koko perheen ei tarvinnut pestä enää itseään samalla vadillisella vettä.
Vesi on monesti suuri ongelma Afrikassa. Nytkin Namibiassa pääkaupungissa Windhoekissa on ollut veden säännöstely, samoin muutamassa muussakin kaupungissa. Tekoaltaat ovat tyhjiä viime sadekauden vähäisten sateiden vuoksi. Pinta-alaltaan lähes kaksi kertaa Suomen kokoisessa maassa ei ole yhtään järveä, eikä yhtään ympäri vuoden virtaavaa jokea lukuun ottamatta kolmea rajajokea, Kunene- ja Okavango-virtaa pohjoisrajalla ja Orange-virtaa etelärajalla.
Järviksi ei oikein voi nimittää kahta pientä lammentapaista lähinnä suurta lähdettä Etosha-altaan eteläpuolella mitkä luultavasti ovat syvällä maan alla yhteydessä toisiinsa. Etosha-altaaseen muodostuu laaja matala järvi runsaana sadekautena, kun Angolan puolella sataa paljon ja Kunene-virta tulvii Ambomaan läpi Etoshalle. Myöhemmin vesi haihtuu ja jäljelle jää vain valkoinen suolakerros.