Tätä tekstiä kirjoittaessani olen juuri tarjonnut Koillissanomien väelle perinteiset viimeisen työpäivän jäätelöt haikein, mutta mahtavan työporukan ansiosta iloisin ja kiitollisin mielin.
Kesätyöpestini on aivan yllättäen jo ohi, ja tällä kertaa palaan viiden vuoden aikaiseen opiskelukaupunkiini Rovaniemelle vain viikoksi. Edessäni häämöttää ihan pian suuri muutos: muutto minulle ennestään aivan tuntemattomaan kaupunkiin, itärajalta ja Lapista länsirannikolle meren ääreen.
Siellä kesä kestää kauemmin eikä kaamos sanan varsinaisessa merkityksessä koettele, mutta pohjoisen lumimäärä ei valaise talvea ja mereltä vihmovat hyiset viimat. Uuden kotikadun ja puistojen puut ovat erilehtisiä ja postiluukustakin kolahtaa eri lehti. Kaikki ihmiset ovat tuntemattomia, kunnes heistä joistakin saattaa onnekkaasti tulla uusia ystäviä.
Muutto on aina ärsyttävän jännittävä ja tohinaa täynnä oleva tapahtuma. Tulee hakea tuet uudelleen, tehdä muuttoilmoitus, hankkia kenties myös uusi sähkösopimus ja siirtää kotivakuutus. Tällä kertaa pitää myös hoitaa asiat yliopistolla ja uusia mukaan lähtevät gradukirjat.
Kämpän kuurauksessa kestää, kun huomaa pelteihin ja uunin pohjalle pinttyneet pitsanrippeet tai kyseisen uunin takana odottavan ”hävityksen kauhistuksen”. Ikkunoiden ja parvekkeen pesu tulee suorittaa kunnialla seuraavaa asukasta varten, jotta hän pääsee nauttimaan Kemijoen takana siintävistä vaaramaisemista kirkkaampien lasien läpi. Jääkaappi ja pakastin sulatetaan ajoissa, jos muistetaan.
Pitää kasata, kerätä ja kierrättää vanhoja kamppeitaan, pyöritellä astiat pehmusteisiin ja lopulta pakata pakun täydeltä huonekaluja, pahvilaatikoita ja kestokasseja. Häkkivarasto täytyy muistaa tyhjentää ja ottaa myös polkupyörä ja pyykkikone mukaan.
Kun laiva on lastattu, tuttuakin tutumpi ovi sulkeutuu lopullisesti. Omalta tuntuvat avaimet on viimein pakko irrottaa avainnipusta ja välittää seuraavalle omistajalle.
Läksiäiset ovat kenties muuton tärkein tapahtuma, jolloin voi ystävien olkaa vasten itkeä haikeuttaan ja ikävää jo ennalta – mihin kaikki tietysti selkää silittäen toteavat, että kyllä se hyvin menee ja uudessa ne mahdollisuudet piilevät.
Se on tietysti totta. Ennalta kaikki uusi voi tietysti pelottaa, mutta lopulta piristää. Yksiö vaihtuu kolmioon ja kenties vaihtuvat myös vanhat korona-ajan lempiharrastukset, eli ruoan tilailu kotiin ja pitkällään pötköttäminen, uusiin: ehkä vaikka salilla käymiseen ja toivottavasti ainakin suorastaan vimmaiseen gradun kirjoittamiseen uusissa kahviloissa ja kirjastoissa.
Kirjoitin joskus tekstin, jossa luki jotain tämän suuntaista: silloin täytyy uskaltaa muuttua, kun tuntuu, että ollaan oltu liian pitkään näin.
Silloin on hyvä muuttaa olinpaikkaansakin, kun ympäristö alkaa olla jotenkin kulunut ja nähty. Uusi tuo mukanaan aina jotain ennalta-arvaamatonta, ja sekös on ihanaa. Minusta elämä on tehty ajelehdittavaksi. Aina pääsee takaisin kotiin, kun siltä tuntuu.