Olen syntynyt vuonna 1981.
Tästä voidaan jopa lyhyellä matematiikalla päätellä, että kyseisestä tapahtumasta on pian kulunut 35 vuotta. Kyseiset ikävuodet tulevat täyteen vielä tässä toukokuun aikana.
Urheilua olen seurannut aktiivisesti tai vähemmän aktiivisesti ainakin 30 vuotta elämästäni. Elämäni ensimmäinen urheilumuisto ajoittuu nimittäin vuodelle 1986. Masken Carlssonin tekemistä maaleista Suomen verkkoon jääkiekon MM-kisoissa Moskovassa tai Diego Maradonan taidokkaista otteista jalkapallon MM-kisoissa Meksikossa kuulin tai luin vasta myöhemmin. Elämäni ensimmäinen urheilumuisto on noita edellä mainittuja dramaattisempi. Se ajoittuu vuoden 1986 toukokuun alkupuolelle.
Ralliautoilija Henri Toivosen kuolemasta tuli eilen kuluneeksi 30 vuotta. Olin onnettomuuden sattuessa hieman alle viisivuotias.
Muistan nähneeni jostain television uutislähetyksessä tai mahdollisesti Urheiluruudusta, kuinka Toivosen elämä oli päättynyt rotkoon Korsikan MM-rallissa. Hämärä mielikuva minulla on siitä, että asiaa tuli puitua lyhyesti myös Porkkatörmän päiväkodilla. Keskustelukumppanina oli varmaankin joku ikätovereistani. Siitä minulla ei ole minkäänlaisia muistikuvia, että ketkä tuolloin kävivät kanssani samaan aikaan päivähoidossa Porkkatörmällä.
Sitä on mahdotonta tietää, että miksi nimenomaan tuo Toivosen kuolema on jäänyt ensimmäisenä mieleen lapsuuteni ajan urheilu-uutisista. Luultavasti ja todennäköisesti siihen aikaan on urheilun rintamalla sattunut iloisempiakin asioita, joita olisi voinut myöhemmin muistella. Ehkä tuosta traagisesta onnettomuudesta syttyi meikäläiselle jonkinasteinen kipinä urheilun laaja-alaiseen seuraamiseen. Tosin en vielä tuolloin tiedostanut sitä, että urheilu on muutakin kuin senttejä ja sekunteja.
Urheiluhan on parhaimmillaan ja pahimmillaan koko elämä varjoineen ja valoineen. Siitä on tässä vuosien saatossa nähty ja koettu useita hyviä esimerkkejä.
Näin jälkeenpäin voidaan ajatella, että vuosi 1986 on ollut kaiken kaikkiaan melko dramaattinen. Toivosen kuoleman lisäksi nimittäin tuon ajan uutisista muistuvat mieleen myös Olof Palmen murha sekä Tshernobylin onnettomuus. Eivät kovin iloisia lapsuusmuistoja nekään.