Sukuaan ei voi valita. Suvun kanssa on vain tultava toimeen. Suku on pahin. Näitähän me toistelemme.
Sukulaisten sijaan moni ylistää ystäviään, hehkuttaa heidän korvaamattomuuttaan ja merkitystä elämän myrskyjen keskellä. Sanonta ”Ystävät ovat kuin perhe, jonka valitsemme itsellemme”, kertoo paljon siitä, keitä arvostetaan ja keitä kohtaan tunnetaan vähemmän lämpimiä tunteita.
Minäkin olen aikaisemmin kuulut heihin, joille ystävät ovat ylivoimaisia ykkösiä. Kelkkani taitaa kuitenkin olla kääntymässä. Esimerkiksi viime sunnuntaina, kun täytin sukupuutani netin sukututkimusohjelmalla, tunsin ennen kokematonta yhteyttä esivanhempieni kanssa.
Oli mahtavaa ladata palveluun isoisäni nuoruuskuva ja muistella isoäidiltä kuulemaani tarinaa heidän kohtaamisestaan. Mummi oli bongannut papan hiihtoladulta, hurmaantunut nuoren suksijan komeudesta ja halunnut siltä istumalta saada tästä itselleen miehen.
Aika liikuttavaa, ainakin näin pojantyttären näkökulmasta.
Kuusamo vaikuttaisi olevan siitä erityinen paikka, että täällä sukulaiset ovat poikkeuksellisen läheisissä väleissä toistensa kanssa. Siltä se ainakin näin muualta muuttaneen silmiin näyttää. Täkäläisten sosiaaliset piirit tuntuvat olevan niin täynnä sisaruksia, serkkuja, setiä ja tätejä, ettei uusia ystävyyssuhteita tarvitse väkipakolla solmia.
Asetelma on ihanteellinen paikallisille, etenkin tulevissa kuntavaaleissa. Ulkopaikkakuntalaisilta se sitä vastoin vaatii reippautta ja oma-aloitteisuutta uusien ystävien etsimisessä.
Heijastuksia kuusamolaisten sukurakkaudesta voi nähdä jopa Tommi Kinnusen Neljäntienristeys-menestysromaanissa. Itse en tullut edes ajatelleeksi asiaa ennen kuin eteläsuomalainen, suosituksestani kyseiseen teokseen tutustunut ystäväni otti sen esille.
Hänen mukaansa ”yhdelläkään hahmolla ei ole Onnin kiellettyjä rakastettuja lukuun ottamatta yhtään ystävää perheen ulkopuolella tai sellaisia ei ainakaan mainita. Ja nämäkin ovat nimenomaan rakastettuja. Muut ihmiset ovat läpikulkijoita yhden suvun tarinassa, kylän kyylääjiä tai kätilön koskettamia.”
Ystäväni kommentti liittyy siis Neljäntienristeys-kirjaan, jonka tapahtumat ovat (suurelta osin) fiktiivisiä. Kaiken lisäksi ne sijoittuvat pääasiassa 1940- ja -50-luvuille.
En silti taida olla väärässä, jos väitän kommenttien pitävän suurelta osin paikkaansa myös näin 2010-luvun Kuusamossa.