Mainos

Lost in Kainuu palaa juu­ril­leen Ka­jaa­niin – tällä kertaa kult­tuu­rin kera

Lost in Kainuu Adventure Race järjestetään tänä vuonna jo 16. kerran ja palaa Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi juurilleen Kajaaniin. Syyskuussa käytävä seikkailukisa tarjoaa elämyksiä niin kokeneille seikkailijoille kuin lajin ensikertalaisillekin.

Lost in Kainuu -kisa vauhdissa 9.9.2023.
Lost in Kainuu -kisa vauhdissa 9.9.2023.
Kuva: Anni Heikkinen

Seikkailukisailijoiden sydämissä jo paikkansa vakiinnuttanut Lost in Kainuu Adventure Race järjestetään tänä vuonna jo 16. kertaa.

Tapahtuman järjestämisestä on alusta alkaen vastannut Kainuun Liikunta ry yhteistyössä Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa. Alkujaan yhden sarjan ja alle 30 osallistujajoukkueen paikallistapahtuma on vuosien varrella kasvanut viiden sarjan ja yli 200 osallistujajoukkueen kansalliseksi tapahtumaksi.

Alun perin Lost in Kajaani -nimellä kaupungin lähiympäristössä järjestetty tapahtuma palaa Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi Kajaanin ympäristöön, mutta uudenlaisella näkökulmalla.

Kainuun rastiviikon pääsihteeri Jukka Liuha on ollut tapahtuman taustajoukoissa ensimmäisestä Kajaanissa vuonna 2011 järjestetystä tapahtumasta alkaen. Kahdeksan kerran jälkeen kisakonsepti laajeni Kajaanin ulkopuolelle ja on sittemmin järjestetty joka vuosi eri paikkakunnalla.

Kulttuuripääkaupunkivuosi oli Liuhan mielestä hyvä syy palata tapahtuman juurille:

“Alun perin haimme tapahtuman teemaksi tervareittiä, eli kisa olisi vienyt Kajaanista Ouluun. Pitäydyimme lopulta kyllä terva-teemassa, mutta eri tavalla. Pidämme tapahtuman keskiössä sen syntypaikan, eli Kajaanin, ja sisällytämme seikkailukisan tehtäviin ja reittiin niin maisemallisesti, historiallisesti kuin kulttuurisesti upeimpia paikkoja, mitä Kajaanilla on tarjota.”

Seikkailukisassa eteneminen vaatii sekä fyysistä kestävyyttä että nokkelaa ongelmanratkaisukykyä. Rastitehtävät haastavat osallistujia monipuolisesti.
Seikkailukisassa eteneminen vaatii sekä fyysistä kestävyyttä että nokkelaa ongelmanratkaisukykyä. Rastitehtävät haastavat osallistujia monipuolisesti.

Sopii kaikenlaisille seikkailuintoilijoille

Lost in Kainuu -kisaan osallistutaan 2–5 hengen ryhmissä viidessä eri sarjassa, jotka ovat kestoltaan noin viidestä tunnista aina kahden päivän seikkailuihin.

Liuha myöntää vaativimpien sarjojen vaativan paljon sekä henkisesti että fyysisesti, mutta Casually Lost -sarja puolestaan sopii sellaisillekin, joilla on intoa seikkailla vaikkei olisikaan huippukuntoinen.

“Tänä vuonna olemme erityisesti laittaneet panoksia siihen, että saataisiin Casually Lost -sarjaan uusia kiinnostuneita kokeilijoita. Meillä on paljon vuodesta toiseen, jopa alusta saakka, osallistuneita joukkueita, mutta joka vuosi saamme uusia joukkueita mukaan. Seikkailukisa eroaa perinteisistä kestävyyslajeista siten, että tässä suoritetaan joukkueena ja rastit haastavat niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Meillä on siis mukana niin suoritus- kuin ajattelutehtäviä rasteilla”, Liuha summaa.

"Joka vuosi kisassa on ollut legendaarisia sattumuksia ja touhu on lievästi sanottuna muistorikasta."

Kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi Liuha sanoo työryhmän tehneen paljon töitä sen eteen, että tämän vuoden kisassa olisi uusia elämyksiä ja kokemuksia – vieläpä sellaisia, joita osallistujat eivät ole aiemmin päässeet Kainuussa kokemaan.

“Meillä on joka vuosi yllätystehtäviä, mitä ei ole aiemmissa kisoissa, eikä välttämättä muissakaan kisoissa, tehty. Tavoite on järjestää vähintään yhtä hieno kisa kuin aiempinakin vuosina. Lopputuloksen näkee sitten konkreettisesti maalialueella. Osallistujien ja järjestäjien tunneskaala on käsittämätön: on iloa, naurua, tuskaa, ja onnistumisen tunteita. Järjestäjälläkin tulee herkästi liikutus, kun näkee osallistujien reaktiot”, Liuha sanoo.

Lost in Kainuu on kasvanut paikallisesta tapahtumasta valtakunnallisesti tunnetuksi seikkailukisaksi, joka houkuttelee vuosittain yli 200 joukkuetta eri puolilta Suomea.
Lost in Kainuu on kasvanut paikallisesta tapahtumasta valtakunnallisesti tunnetuksi seikkailukisaksi, joka houkuttelee vuosittain yli 200 joukkuetta eri puolilta Suomea.

Uudistuva tapahtuma ylläpitää kiinnostuksen

Joka vuosi uudistuva ja eri paikoissa järjestettävä tapahtuma on pitänyt osallistujat tyytyväisinä ja saanut sitoutumaan siihen vuodesta toiseen. Tämä näkyy Liuhan mukaan konkreettisesti esimerkiksi kilpailusarjoissa.

Alkujaan yhdestä sarjasta lähtenyt kisa on kasvanut viiteen sarjaan osin kävijöiltä ja kiinnostuneilta saadun palautteen, mutta myös oman innovoinnin myötä.

“Lost in Kainuu jää osallistujille mieleen. Joka vuosi kisassa on ollut legendaarisia sattumuksia ja touhu on lievästi sanottuna muistorikasta. Siksi haluankin toivottaa kaikki yhtään seikkailuhenkiset kokeilemaan kisaa tänä vuonna. Casually Lost on matalan kynnyksen sarja, mihin voi kokematonkin helposti lähteä. Lisäksi pyrimme järjestämään joitakin yleisölle avoimia tehtävärasteja kisapäivälle. Tiedotamme näistä vielä lähempänä, jahka suunnitelmat tarkentuvat”, Liuha vihjaa.

Liuha myös vinkkaa, että Casually Lost -sarja sopii myös hyvin esimerkiksi työhyvinvointipäivän ohjelmaksi. Liikuntaa ja aivopähkinöitä yhdistelevä seikkailu on hänestä omiaan vahvistamaan paitsi ryhmähenkeä myös hyvinvointia.

“Todennäköisesti samanlaista yhdistelmää seikkailua, kulttuuria, liikuntaa ja visaisia aivopähkinöitä et löydä kovin helposti – jos ollenkaan. Ei siis kannata ohittaa tätä mahdollisuutta”, Liuha naurahtaa.

Lost in Kainuu Adventure Race järjestetään Kajaanissa 4.–5.9.2026. Lisätietoja ja ilmoittautumislinkin löydät Lost in Kainuun verkkosivuilta.

Luitko jo?

Lue lisää maksuttomia sisältöjä Oulu2026-mediasta!

Kuten:

Qstoc­kin Oulu2026-la­val­la luvassa tart­tu­via ralleja ja kyy­ne­lei­tä – soit­to­ajat jul­kais­tu!

Oletko ur­hei­lu­hul­lu, par­ket­tien par­ta­veit­si, ju­nio­rin van­hem­pi tai uudesta in­nos­tu­va ih­mi­nen? Koe kult­tuu­ri­pää­kau­pun­gin kesä!

Maail­man ar­vok­kain kello syntyi ou­lu­lais­ten lah­joit­ta­mis­ta het­kis­tä – "Ajan arvo ei liity ti­mant­tei­hin”