Innokkaimmat vanhan kunnon Kepun vastustajat ovat olleet virittämässä jo hautajaisvirsiä Keskustan muistoksi. Uskon ja toivon, että he ovat virsineen täysin hakoteillä. Ensiksikin jonkinlainen keskusta politiikassa on oltava. Sille on selvää tilausta ja sille on tarve. Mikäli poliittinen tilanne ajautuu sellaiseksi, että Keskusta näivettyy, poliittinen elämä ajautuu rikkinäiseksi riitelyksi. Sehän on jo nytkin havaittavissa. Keskustan heikentyminen ja ääripuolueiden, esimerkiksi perussuomalaisten nousu, on selvästi kärjistänyt poliittista kielenkäyttöä ja lisännyt vastustajien leimaamista. Kyllähän tätä ovat muutkin harjoittaneet kuin perussuomalaiset, oikeastaan lähes kaikki puolueet laidasta laitaan, mutta perussuomalaisten nousu toi tämän ”vihapuhekulttuurin” Suomen politiikkaan. Tässä ilmiössä Suomi ei ole yksin, vaan tämä on valitettavasti yleiseurooppalainen trendi.
Aitoon demokraattiseen kulttuuriin on aina kuulunut vastustajan kunnioittaminen. Silloin, kun itse olin vielä mukana politiikassa, meille annettiin vaalikampanjassa ohjeita, että mitä enemmän toisia haukkuu, sitä enemmän heitä myös mainostaa. Viisaampaa on mainostaa itseään ja kehua omia tekojaan. Henkilökohtainen haukkuminen ja solvaaminen oli ehdottomasti kielletty. Politiikassahan tämän päivän vastustaja voi olla huomispäivän potentiaalinen liittolainen. On vaalitaistelussa typerää lyödä sillat pirstaleiksi toisiin puolueisiin, sillä kukaan puolue ei kuitenkaan yksin pääse määräävään asemaan, vaan jokainen puolue tarvitsee kumppaneikseen toisia.
Täytyy kyllä myöntää, että koska täällä Kuusamossa Keskustalla on kovin dominoiva rooli mm. kunnallispolitiikassa, niin heidän mahdollista vaalitappiota en todellakaan ole surrut, pikemminkin päinvastoin. Politiikassa menestys tuo usein mukanaan ylimielisyyttä ja pienten aliarvioimista. Täkäläinen Keskusta ei todellakaan ole ollut vapaa tästä ylimielisyydestä, vaan meille pienemmille on usein aika selvin sanoin huomautettu, että puhukaahan te vain mitä lystäätte, me teemme, mitä haluamme. Tämähän ei ole oikeastaan puolueen vika, vaan sen menestyksen huuman vallanneiden kunnallispoliitikkojen. Mikäli esimerkiksi Kokoomus pääsisi samaan asemaan, en ole ollenkaan vakuuttunut, ettemmekö tekisi samaa virhettä. Luultavimmin tekisimme. Nöyryys ja hienotunteisuus ovat valitettavasti harvinaisia hyveitä politiikassa.
Poliittista keskustaa kuitenkin tarvitaan, puoluetta, joka tasoittaa niin poliittista keskustelua kuin toimintaakin. Yhdelläkään puolueella ei ole mitään erikoisempaa viisautta toisiin nähden, vaan kaikilla puolueilla on tarkoituksensa ja olemassa olon oikeutensa, jos heidät vain Suomen kansa on eduskuntaan tai valtuustoon äänestänyt.
Tällä hetkellä olen siinä uskossa, että Suomen Keskustan pitkäaikainen alamäki johtuu siitä, että he ovat kovin pitkään joutuneet kantamaan vastuuta mitä erilaisimmissa hallituksissa, ensin ihan oikeistolaisessa hallituksessa ja sitten täysin vihervasemmistolaisessa. Hallitusyhteistyö on tiimityötä ja sovittelujen tekemistä. Siinä joutuu kantamaan vastuuta päätöksistä, jotka ovat enemmän tai vähemmän ristiriidassa omien kauniiden vaalilupausten kanssa. Koalitiohallituksissa Keskustaa vain usein tarvitaan; vastuunkantaminen syö aina kannatusta.
Meidän perussuomalaisemme nyt pörhistelevät kuin riikinkukko tunkion reunalla, mutta minkäänlaiseen ylimielisyyteen ei heilläkään ole varaa, sillä näillä näkymin mahdolliset yhteistyökumppanit ovat hakusessa. Sen enempää vihervasemmisto kuin Keskustakaan ei ole innolla lähtemässä heidän mukaansa. Mikäli Kokoomus sen tekee, niin se maksaa siitä kalliin hinnan. Perussuomalainen politiikka olisi nimittäin tuhoisaa ja turmiollista maamme kannalta, mikäli he vaalilupauksensa ottavat tosissaan. Tarkoitan ennen kaikkea suhtautumista EU:iin ja pakolaispolitiikkaa.