Korona-aikana yhä useampi suomalainen on halunnut muuttaa keskuskaupungeista maalle tai harvemmin asutuille alueille. Esimerkiksi Kuusamossa on nähty pitkästä aikaa myönteisiä merkkejä väkiluvun kasvusta.
Suomalaisen yhteiskunnan yhdeksi vahvuudeksi on osoittautunut se, että meillä asutaan väljemmin ja että myös yrityselämä ja teollisuus on hajautettu eri puolille maata.