Osaajapula on merkittävin este innovaatioiden syntymiselle ja tuottavuuskasvulle Suomessa.
Työperäisen maahanmuuton lisäksi Suomi on saanut kasvavassa määrin kansainvälisiä opiskelijoita yhteisöönsä. Heistä kuitenkin vain noin puolet työllistyy opintojensa jälkeen.
Tarvitsemme muutosta, jotta myös kehittyvällä suomen kielellä pääsisi näyttämään omaa osaamistaan.
Kansainvälisen opiskelijan ottaminen harjoittelijaksi on hyvä tapa ottaa ensi askel kohti monikulttuurisempaa työyhteisöä. Elämä Suomessa on heille jo tuttua, he ovat motivoituneita ja haluavat antaa oman panoksensa yhteiskuntaamme.
Heidän osaamisensa voi tuoda uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia yrityksille.
Monimuotoisuuden ja osallisuuden arvostaminen laajemminkin työyhteisöissä lisää työntekijöiden sitoutumista, työhyvinvointia ja tuottavuutta.