Kaunis kirpeä pakkasaamu hohkaa mäntyjen välistä punakan hohtoisena. Korkealle ei enää kultainen pallukka jaksa kivuta, vaan tyytyy pilkistämään tuntureiden takaa kuin todetakseen: ”Näin se maailma makaa.” Sitten se jo painuu jatkamaan uniaan tuntureiden taa palatakseen viimeistään helmi-maaliskuussa sulostuttamaan meitä ja maailmaa kultaisella kimalluksellaan ja ikään kuin laittamaan maailman järjestykseen kaiken pimeyden ja kylmyyden jälkeen. Luomaan jälleen toivoa tähän maailmaan, joka kaikessa kauheudessaan mutta myös kauneudessaan yrittää selvitä sotien, kaaoksen, ympäristötuhojen ja ihmisten vihan ja kaunan keskellä.

Vaikka maailma uutisten perusteella näyttää välillä synkältä ja kaaosmaiselta, niin näiden perustarpeideni ansiosta uskoni parempaan huomiseen ja tulevaisuuteen nousee sydämestäni vahvana ja voimakkaana, kirjoittaa Kati Böök.