Mainos: Vielä ehdit hyö­dyn­tää ke­sä­tar­jouk­sem­me, tilaa Koil­lis­sa­no­mat tästä!

Lukijalta

Lu­ki­jal­ta: Vaarin kas­vois­sa on monta ryppyä

Vaari syntyi 1900-luvun alkupuolella monilapsiseen perheeseen. Maallisesta varakkuudesta hän ei ehkä niinkään päässyt osalliseksi, mutta sitäkin enemmän suuren sisarusparven ja vanhempiensa ansiosta lämpimästä toverillisuudesta ja yhteenkuuluvuuden tunteesta. Mutta lämpimästä koti-ilmapiiristä huolimatta suuri kotijoukko ehkä jo aiheutti ensimmäiset huolen rypyt vaarin - tuolloin vielä salskean nuorukaisen kasvoille.

Nuoruudessaan vaari tapasi mummon ja he rakastuivat. Sodan kynnyksellä he avioituivat ja alkoivat rakentaa yhteistä kotiaan.

Sodan syttyminen kuitenkin tuli rikkomaan nuoren perheen rauhan ja vaarin täytyi lähteä isänmaataan puolustamaan, minkä varmasti toi monta huolen ja pelon juonnetta vaarin vielä nuorille kasvoille. Huumorintajuisen nuoren miehen hymy alkoi hyytyä sodan melskeessä ja kasvoille lipui synkkyyden ja murheen varjo.

Huoli perheestä kotirintamalla ja sodan mukanaan tuoma suru ja kurjuus jätti varmasti jälkensä vaarin kasvoihin syventäen entisiä ja tuoden uusia juonteita. Puhumattakaan ruumiillisen kärsimyksen ja henkisen tuskan tuomista merkeistä.

Sota loppui aikanaan, mutta jälkensä se varmasti jätti jokaiseen isänmaanpuolustajaamme. Vaarini kasvoilta sodan aiheuttamat jäljet varmaankin silisivät jonkin verran hänen päästyään taas kotiin rakkaittensa pariin ja työn touhuun.

Huolimatta siitä,että vaarini oli ahkera ja vastuuntuntoinen, ei varmaankaan oman elämän rakentaminen sujunut vaikeuksitta; monilapsisen perheen elättäminen ja kasvattaminen oli epäilemättä raskasta puuhaa.

Pienoinen puute ja kova työnteko jättivät armottomat jälkensä sodan koettelemaan vaariini. Vaikeuksien verkkoon oman lisänsä toi lapsen kuolema ja toisen lapsen vakava sairastuminen. Huolimatta ”ihmeitä tekevästä” huumorintajustaan vaikeudet väistämättömästi jättivät jälkensä vaarin kasvoihin ryppyjen muodossa.

Lapsien vartuttua ja lennettyä pesästä vaarin mielen täytti huoli näiden pärjäämisestä maailmalla sekä oma vanhenemisensa. Suurta iloa vaarin elämään toivat sittemmin lapsenlapset, jotka olivat hänelle erityisen rakkaita.

Muistoissani säilyy ikuisesti oma ”ryppyinen”, iki-ihana vaarini. Rakkaudella muistelen - kaipailenkin - vaarin lämpöisiä, suuria, vanhuuden ja huolien rypyttämiä käsiä, jotka pitivät käsiäni käsissään tai ottivat syliin ja lohduttivat. Muistoissa ovat myöskin vaarin kovan, mutta rikkaan elämän rypyttämät lempeät kasvot, hellyydestä kertova katse ja pehmeä, sointuva ääni kertomassa kiehtovia tarinoita.

Leppoista vanhuuttaan vaarini ei kovinkaan kauan saanut viettää, vaan suuri suru kohtasi vaarin ja toi hänelle kalvavan sairauden. Tuska kuvastui selvästi hänen jo vanhoilta kasvoiltaan ja piirsi entisestään syvempiä uurteita niihin. Elämä toden totta jätti näkyvät jälkensä häneen.

Nyt ovat vaarin kasvoilta elämän koettelemusten aiheuttamat rypyt hävinneet. Vaarilta ovat huolet kaikonneet; hänellä on ikuinen lepo ja rauha.

Kiitos Vaari itsenäisestä Suomesta.

”Huumorintajuisen nuoren miehen hymy alkoi hyytyä sodan melskeessä ja kasvoille lipui synkkyyden ja murheen varjo.