Nykyistä edellinen tasavallan hallitus yritti tehdä sote-uudistusta kuntayhtymäpohjalta. Se tarkoitti sitä, että maahan olisi muodostettu isoja kuntayhtymiä – osapuilleen saman verran kuin nyt on maakuntia – joihin olisi yhdistetty kaikki sairaalat, kuntien sosiaalitoimi ja terveyskeskukset. Kuntayhtymien valtuustoihin olisivat kuntien valtuustot valinneet edustajansa samoin kuin nykyisin vielä valitaan sairaanhoitopiirin valtuustoon.
Tämä uudistus kaatui kalkkiviivoilla silloin vuoden 2015 kevättalvella, juuri ennen vaaleja. Yksi kaatumisen syy olivat perustuslailliset ongelmat: kuntien jokapäiväisistä sosiaali- ja terveyspalveluista olisi päättänyt välillisellä demokratialla valittu kuntayhtymävaltuusto. Päätösvalta olisi ollut liian kaukana kuntayhtymän asukkaista.
Nykyhallituksen vastaus tähän on maakuntapohjainen sote. Kaikki sairaalat, kuntien sosiaalitoimi ja terveyskeskukset siirretään maakunnille. Aika kauas se päätöksenteko menee nytkin, mutta maakunnan asukkaat saavat sentään vaaleilla valita maakunnan päättäjät, ilman että oman kunnan valtuusto siinä välissä suhmuroisi.
Maakunta tulee saaman kaikki käyttörahansa valtiolta. Asiakasmaksuja lukuun ottamatta. Seppo Salminen kirjoitti jokunen viikko sitten tällä palstalla, kuinka asiakasmaksu kahdeksan tonnin hoidosta oli toista sataa euroa. Ainakaan toistaiseksi asiakasmaksujen tasoon ei ole kaavailtu korotuksia, mutta ainahan niitä tulee.
Tähän valtion rahoitukseen on tulossa rajoitus. Kun nykyisin sosiaali- ja terveysmenot kasvavat 2,5 prosenttia vuodessa, sote-uudistus sallii vain 0,9 prosentin kasvun. Tämän vuoksi maakunnat suunnitelmia tehdessään pyrkivät säästämään menoista. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan suunnitelmissa on supistaa Taivalkosken ja Kuusamon sairaalapaikkoja reippaasti, Siikalatvan-Pyhännän alueelle ei jää yhtään vuodeosastopaikkaa jne.
Osittain vuodepaikkojen vähentäminen on perusteltua, mutta pitkien etäisyyksien päässä olisi hyvä säilyttää jokunen vuode. Vaikkapa sairaalassa tehdyn leikkauksen jälkihoitoon, saattohoitoon tai vaikka siksikin, että yksin asuva pappa tai mummo voidaan heikotuksen yllättäessä ottaa yön tai parin ajaksi asiantuntevaan seurantaan.
Kun tätä sotea nyt eduskunnan valiokunnissa puidaan, sanoinkin Parviaisen Ullalle, että meidän pitäisi oikeastaan olla sen verran siltarumpupoliitikkoja, että omien kuntalaistemme etua ajatellen meidän pitäisi vastustaa koko uudistusta. Valitettavasti vain muualla maassa asiat eivät ole yhtä hyvin kuin meidän kunnissa, ja koko kansan edustajina meidän pitää yrittää parantaa muuallakin asuvien kansalaisten palveluja.
Valinnanvapaus on sitten oma farssinsa. Hallituskumppanimme kokoomus halusi valinnanvapauden, ja nyt tuntuu että yksi jos toinenkin siellä alkaa livetä rintamasta.
Toisaalta: mikäpä on livetessä: yksityistämistä kiivaasti ajaneet ovat jo saaneet tahtonsa läpi. Iso osa kuntien sosiaali- ja terveydenhuollosta on jo yksityistetty, palveluasumisen enemmistö on yksityisiä, lukuisia aluesairaaloita ja yksi keskussairaalakin jo. Jos rintamakarkureita löytyy riittävästi ja koko uudistus kaatuu, yksityistäminen todennäköisesti vain kiihtyy.
Lopputuloksesta voidaan vain kysyä: kuka sitten enää ajattelee köyhää? Vanhaa monisairasta? Vammaista? Syrjäytynyttä? Alkoholistia?