Niilo Keräsen ko­lum­ni: Tätä on me­di­ka­li­saa­tio: uskoa, että lää­ke­tie­de ja sitä mat­ki­vat keinot voivat pitää meidät ikui­ses­ti nuorina ja ter­vei­nä - eivät ne voi

-
Kuva: Mikko Halvari

Vanhat ja sairaat asuivat sata vuotta sitten lastensa pirtinnurkissa. Näkivät sentään oikeaa elämää. Sitten heidät pantiin vanhainkoteihin, kolme-neljä samaan huoneeseen. Juttukavereita oli niin kauan kuin pystyi juttelemaan.

Nyt heidät pannaan niin kutsuttuun tehostettuun palveluasuntoon. Yksinään isoon huoneeseen pitkän käytävän päähän, josta ei ikinä jaksa liikkua mihinkään yhteistilaan. Mutta käyhän siellä sentään 0,7 hoitajaa kolmesti päivässä.

Mutta sielläpähän ovat. Piilossa. Ja kun kuolema tulee, kärrätään ambulanssilla sairaalaan.

Me tavalliset ihmiset emme heitä näe, tuskin muistammekaan. Meillä on vain se huoli, että itse pysyisimme terveinä ja nuorina.

Mittaamme älykelloilla ja muilla vempaimilla joka päivä askeltemme lukumääriä, pulssia, verenpainetta, painoa, vyötärönympärystä, laskemme kaloreita. Joogaamme, treenaamme kuntosalilla, lenkkeilemme. Terveelliset elämäntavat kuten liikunta ja oikea ravinto ovat tietysti hyvä asia.

Mediassa on joka päivä mainoksia siitä, että roikkuvat silmäluomet voidaan korjata, rypyt hoitaa pistoksilla, vyötärö hoikentaa hulavanteella, kolotukset magneettirannekkeilla, kaljuuntuminen sadoilla eri konsteilla, vireänä pysytään vitamiineilla ja rohdoksilla, pettymykset poistuvat pillereillä, masennus uusilla vaatteilla tai uudella harrastuksella.

Jos jokin mielessä tai kropassa alkaa askarruttaa, mennään lääkäriin. Ensin on luettu netistä, jotta mitähän tämä voisi olla. Lääkäriltä pyydetään laboratoriotutkimuksia ja magneettikuvausta – niinhän netissä sanottiin. Lääkäriparka määrää kokeita ja kuvia, muuten hän olisi huono lääkäri.

Kun otetaan paljon tutkimuksia, jokin niistä on varmasti pielessä. Tarvitaan lisää tutkimuksia, ja sitten parempia tutkimuksia keskussairaalassa. Ja sitten emme usko, että munuaisista löytynyt rakkula on hyvänlaatuinen tai keskiarvosta poikkeava verisolujen määrä on ihan normaalia.

Ei voi olla, netissä sanotaan, että se voi olla merkki alkavasta Alzheimerin taudista tai leukemiasta! Ja miksei tohtori usko, että tämä on se krooninen väsymys -oireyhtymä!

Jos virallinen lääketiede on sisukas, eikä määrää pillereitä taikka leikkausta, me nuoruuden lähteen etsijät haemme apua puolilääketieteestä, uskomushoidoista, meditaatiosta ja ties mistä. Taikka matkustamme Viroon ja Espanjaan, kyllä siellä tutkitaan kun vähän maksaa, ja kyllä se tauti vielä löytyy!

Ja ainakin varmuuden vuoksi ryhdymme syömään sitä luontaistuote-pilleriarsenaalia, joita kaupataan TV:ssä ja lehdissä ja jota puhelinmyyjätkin kehuvat.

”Mittaamme älykelloilla ja muilla vempaimilla joka päivä askeltemme lukumääriä, pulssia, verenpainetta, painoa, vyötärönympärystä, laskemme kaloreita. Joogaamme, treenaamme kuntosalilla, lenkkeilemme. Terveelliset elämäntavat kuten liikunta ja oikea ravinto ovat tietysti hyvä asia.”

Tätä ilmiötä kutsutaan medikalisaatioksi. Nykyihminen uskoo lujasti, että lääketiede tai sitä matkivat puolilääketieteen keinot voivat pitää meidät ikuisesti nuorina ja terveinä.

Tiede on kehittänyt konsteja, rohtoja ja tekniikkaa. Ne ratkaisevat kaikki ongelmat. Jopa niin, että ei tarvitse edes huolehtia kovin tosissaan terveistä elämäntavoista – kyllä tieteen keinot paikkaavat nekin puutteet.

Emme pysty sietämään epävarmuutta. Kyllä tälle tai tuolle kutkalle tai kolotukselle täytyy olla syy ja se pitää hoitaa pois.

Sairaus, raihnaisuus, vanhuus, kuolema on jotakin epätodellista ja äärettömän harvinaista. Eihän sitä näy missään.