Kuusamossa koettiin syyskuussa ainutlaatuinen taide-elämys, kun Nature Photo -festivaalilla nähtiin Pohjoista voimaa -rock-luontokuvavideo.
Videolla Hannu Hautalan luontokuvat kuudelta eri vuosikymmeneltä saivat äänimaailman Kepa Salmirinteen musiikista ja visuaalisen rytmin Osku Tuomisen editoinnista.
Salmirinne lauloi soolo-osuudet livenä videon ensiesityksessä Kuusamo-opistolla.
Nyt tuo sama, ainutlaatuinen yhteistyö on koettavissa Helsingissä lauantaina Vuoden Luontokuva -festivaalin gaalassa Finlandia-talolla.
Salmirinteen soolo-osuudet kuullaan Finlandia-talossakin livenä.
Luonnonsuojelullinen kannanotto, näyte alansa huippujen osaamisesta, lentokentällä syntyneen päähänpiston toteuttaminen, ennen näkemättömiä kuvia, taiteen rajat ja sukupolvet ylittävää yhteistyötä. Pohjoista voimaa -yhteistyötä voi luonnehtia monilla eri tavoilla.
Ehkä ennen kaikkea video on vastakarvaan menemistä, kuten Kepa Salmirinne luonnehti videota syyskuussa.
– Luontohan on yhtä kuin elämä: itketään, nauretaan, kuollaan ja sitä tuhotaan. Luonto on paljon muutakin kuin kauniita asioita. Siellä tapahtuu monenlaista sekä ihmisten että eläinten toimesta, Salmirinne pohtii.
Videolla nähdään noin tuhat Hannu Hautalan muokkaamatonta kuvaa ja kuullaan kolme Salmirinteen työstämää kappaletta.
Videon editoinut Osku Tuominen on katsonut tuhansittain Hannu Hautalan ottamia kuvia, joista hän on valinnut videoon noin tuhat kuvaa kolmen kappaleen osioon. Kuvia ei ole muokattu, vaan ne ovat Hautalan käsialaa.
– Halusin tuoda teoksessa esiin myös Hannun eräänlaista jääräpäisyyttä pitäytyä filmikuvaamisessa ja sen analogisuudessa. Tätä löytyy sopivasti myös Kepan musiikissa, joten tietynlainen karheus oli hyvä lähtökohta lähteä työstämään videota. Filmin tuottama rae ja putsaamattomat roskat dioissa eivät häiritse minua Hannun kuvissa. Ne tuovat tämän päivän kuviin verrattuna jotain uniikkia, autenttista tyyliä itse teokseen, Tuominen kertoi syyskuussa Koillissanomille.
Vuoden Luontokuva -kilpailun tulokset julkistetaan Finlandia-talolla lauantaina Vuoden Luontokuva 2018 -festivaalin yhteydessä. Kilpailuun osallistui tänä vuonna 13906 kuvaa. Näistä finalistikuvien joukkoon, palkintosijoista kisaamaan, on tuomaristo valinnut 314 kuvaa 184 kuvaajalta.
Vuoden Luontokuva valittiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1980 ja ensimmäinen Vuoden Luontokuva -kilpailu järjestettiin vuonna 1981.
Nykyisin kilpailu on Pohjoismaiden suurin luontokuvatapahtuma ja samalla merkittävä kansallinen luontokuvakilpailu.