Oi­keu­des­ta vä­li­pää­tös: Rukan gon­do­lin täy­tän­töön­pa­noa ei tarpeen kieltää – ”O­do­tam­me lo­pul­lis­ta pää­tös­tä”

Rukalle suunnitellaan gondolia.
Rukalle suunnitellaan gondolia.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on antanut välipäätöksen koskien Rukan gondolihissistä tehtyä valitusta.

Päätöksen mukaan hallinto-oikeus hylkää valtuuston päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevan vaatimuksen.

Yhdyskuntajohtaja Mika Mankinen kuitenkin sanoo, että kaupunki odottaa lopullista päätöstä ennen kuin jatkaa asian valmistelua.

Valituksenalaisen päätöksen täytäntöönpanoa koskevaa määräystä ei ole annettu. Näin ollen päätöksen täytäntöönpanoa ei ole tarpeen kieltää, hallinto-oikeus toteaa.

Kuusamon kaupunginhallitus päätti 28. marraskuuta, ettei valtuuston päätöstä gondolihissiasiassa panna täytäntöön.

Hallinto-oikeus toteaa, että päätös kunnallisvalitukseen annetaan myöhemmin erikseen.

Asiasta kerrotaan Kuusamon kaupungin sivuilla .

Valtuusto on päättänyt Länsi- ja Itä-Rukan yhdistävän kevyen liikenteen gondolin toteuttamiseen, operointiin ja kunnossapitoon liittyen, että kaupunki hyväksyy päätöksensä liitteenä olevan sopimuksen ehdolla, että Itä-Rukan asemakaavoituksen käynnistämissopimus saa lainvoiman vuoden 2016 aikana, valtuuttaa kaupunginjohtajan ja yhdyskuntajohtajan allekirjoittamaan liitteenä olevan sopimuksen sekä myöhemmin vahvistettavan maanvuokrasopimuksen kaupunki varaa vuoden 2017 investointiohjelmaan tarvittavan määrärahan esittelytekstissä esitetyn kustannusarvion mukaisesti valtuuston syyskuun 2016 kokouksessa.

Kerromme lisää asiasta myöhemmin.

 

Juttua on muokattu 10.3.2017 klo 10.50:

Jutussa kerrottiin aiemmin, että ensikommentteinaan tuntematta päätöstä tarkemmin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tuomo Hänninen sanoi, että gondolihissin valmistelua voi nyt jatkaa.

Yhdyskuntajohtaja Mika Mankinen kuitenkin sanoo, että kaupunki odottaa lopullista päätöstä ennen kuin jatkaa asian valmistelua.

Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä