
Hakerekka katkaisi sähköjohdon Posion keskustassa sunnuntai-iltana. Sen seurauksena omakotitalosta meni sähköt poikki ja osa katuvaloista meni pimeäksi.
Onnettomuus tapahtui kun hakerekan lava oli jäänyt kuorman tyhjentämisen jälkeen yläasentoon, jolloin lavan yläosa törmäsi kuusi metriä korkealla olevaan sähköjohtoon.
Hakerekka oli tuomassa Kemijärven sahalta toimitettavaa polttoainetta; puunkuorta, purua, haketta ja höyläkutteria, Posion Vesi ja Lämpö Oy:n pyörittämään lämpö -ja sähkövoimalaan.
– Onnettomuudessa selvittiin materiaalivahingoilla, Lapin pelastuslaitoksen Posion yksikön kalustonhoitaja, palomies Ali Mattila kertoo.
– Pelastuslaitoksen miehet sulkivat liikenteen Koulutieltä ja Aholantieltä. Liikenne oli poikki kaksi tuntia. Onnekkaasti sähkölaitoksen vikapartion asentajat olivat juuri liikkeellä lähistöllä, ja he ehtivät apuun ja saivat korjattua sähköjohdon väliaikaisesti niin, että tiet voitiin avata jälleen liikenteelle.
Sähkölaitoksen asentajat jatkoivat sähköjohdon korjaamista maanantaina.