Kunnan merkittävimpiin kuuluvan yrityksen pääomistaja on kunta. Kyseisen yrityksen toimitusjohtajana toimii samalla toimialalla merkittävässä asemassa olevan yrityksen omistajan läheinen sukulainen. Osakeyhtiömuotoisen yrityksen hallituksen jäsenet valitaan kunnan poliittisen enemmistön valintojen mukaisesti. Kuulostaako erikoiselta. Ainakin kuvio mahdollistaa erinomaisen hyvin erilaisten sotkujen ja ongelmien syntymisen. Näin onkin käynyt Kittilässä.
Levi on Suomen mittakaavassa suurin talvimatkailukeskus yhdessä Rukan kanssa. Onneksi yhtäläisyydet loppuvatkin suurimmalta osalta siihen.
Juuri ilmestynyt Kittilän laki -kirja tuo esille miten rinneyhtiön hissitilauksesta kasvoi sotku, jonka perusteella jouduttiin laatimaan jopa oma lakinsa. Lex Kittilä mahdollistaa valtiovallan väliintulon tilanteessa, jossa kunnan hallinto on käytännössä toimimattomassa tilassa. Kittilä on Suomessa toinen kunta, joka on saanut nimensä lakikokonaisuuteen. Sattumaako, mutta se toinenkin alkaa k-kirjaimella. Lex-Karkkila tunnetaan valtiovallan keinona puuttua sellaisen kunnan tilanteeseen, jossa talous on mennyt päin prinkkalaa. (Prinkkala on muuten rakennus, tai oikeastaan kaksikin, Turussa. Joulurauha julistetaan Brinkkalan talon parvekkeelta. Sanonta lienee syntynyt siitä kun "bilettämässä" olleet isännät ajoivat vaununsa säpäleiksi jyrkässä mutkassa kyseisen talon hevostallin muuriin)
Kittilässä vaikuttaa koko sotku käynnistyneen rinneyhtiön hallituksen havainneen epäselvää toimintaa muun muassa uuden hissin tilauksen yhteydessä. Yhtiön hallitus ja Kittilän kunnan edustajana kunnanjohtaja tekivät tutkintapyynnön asiasta.
Tämä ei kuitenkaan osalle kunnan poliittista johtoa käynyt. Tutkintapyyntö peruttiin ja kunnanjohtaja erotettiin. Asiaa ja tapahtunutta selvitellään edelleen oikeudessa.
Matkan varrella ovat poliitikot tehneet kasapäin omia tutkintapyyntöjään. Levi on jakanut Kittilän kahtia. Valtakunnallista huomiota jupakka alkoi saada Suomen Kuvalehden tartuttua asiaan. Suomalaisen tapaan syyllisiksi ollaan leimaamassa sanansaattajia todellisten toimijoiden sijaan.
Kirjan ja lukuisten lehtiartikkeleiden perusteella muodostuu käsitys, että Kittilässa osalla poliitikoista on näkemys, että enemmistöpäätökset eivät ole vain hyviä, vaan myös aina oikeita ja lainmukaisia.
Koillismaallakaan kerrotunkaltainen käsitys ei historian saatossa aivan tuntematon ole.
Valta maistuu makealta ja kun sitä kertyy ja se on pitkäaikainen, se saa aikaan erehtymättömyyden ja ylivoimaisen korvaamattomuuden tunteen. Kittilässä ollaan tässä tilanteessa. Toiminta henkilöityy harvoihin ja pelkona on onko elämää näiden henkilöiden jälkeen.
Olennaisin kysymys on kuitenkin: Miksi Kittilässä kunta on enemmistöosakas yrityksessä, jonka toimiala ei kuulu mitenkään kunnan ydinalueelle ja miksi ko. yhtiön hallitukseen on nimetty poliitikkoja, joiden osaamisen ydinaluetta liiketoiminta ei todennäköisesti ole.