Oulun yli­opis­to vetää uutta kan­sal­lis­ta äly­kam­pus­oh­jel­maa – ta­voit­tee­na no­peut­taa yri­tys­ten ja koko yh­teis­kun­nan di­gi­ta­li­saa­tio­ta

Oulun yliopisto ja seitsemän muuta korkeakoulua ovat mukana uudessa älykampusohjelmassa. Arkistokuva.
Oulun yliopisto ja seitsemän muuta korkeakoulua ovat mukana uudessa älykampusohjelmassa. Arkistokuva.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Oulun yliopisto koordinoi uutta kansallista älykampusohjelmaa, jonka tavoitteena on Suomen digitalisaatiokilpailukyvyn varmistaminen. Asiasta kerrotaan tiedotteessa. Suomen Akatemian rahoittama kansallinen hanke alkaa kahdeksan korkeakoulun yhteistyönä.

Smart Campus -ohjelman kerrotaan vievän Suomea kohti 6G-mobiiliverkkojen aikaa. Sen on tarkoitus toimia uudenlaisena kiihdytysalustana yritysten kanssa tehtävälle innovaatioyhteistyölle ja vauhdittaa yhteiskunnan digitalisaatiokehitystä.

Hankkeessa kampukset ideoivat digitaalisiin tutkimusinnovaatioihin pohjautuvia palveluita. Nämä palvelut tarjoavat yrityksille uusimmat teknologia-alustat, testausmahdollisuudet ja liiketoiminnan kehittämismahdollisuudet.

– Tarkoituksena on nopeuttaa merkittävästi etenkin pk-yritysten digitalisaatiota. Pienikin yritys pääsee jo hankkeen aikana käsiksi älykampusten palvelutarjontaan ja pystyy hyödyntämään korkeatasoista tutkimustietoa kasvattaen samalla henkilöstönsä osaamista, kertoo hankkeen ohjelmajohtaja Risto Jurva tiedotteessa.

Korkeakoulujen vastuualueet ja hankkeessa toteutettavat pilotit perustuvat Suomelle tärkeiden toimialojen vahvistamiseen. Näitä ovat rakennusteollisuus, liikenne ja logistiikka, merenkulku, kemianteollisuus sekä palvelualat.

Esimerkiksi rakennusteollisuuden pilotissa yhdistetään peliteknologiaa ja tekoälyä virtuaalimallinnuksissa. Ylläpitäjä ohjaa rakennuksen laitteita pelissä ja pystyy reagoimaan tekoälyn esiin nostamiin toimenpidetarpeisiin.

Joukkoliikenteen pilotissa puolestaan kehitetään digitaalisia palveluita, joilla tuetaan joustavaa ja saavutettavaa liikkumista kaupungeissa.

Smart Campus -hanketta rahoittaa Suomen Akatemia, ja se kytkeytyy tiiviisti akatemian aiemmin rahoittamaan 6G Lippulaiva -hankkeeseen.

Älykampusohjelman käynnistävään hankkeeseen osallistuvat Oulun ja Tampereen yliopistot ja Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto. Ammattikorkeakouluista mukana ovat Oulun, Turun, Kajaanin ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulut sekä Centria-ammattikorkeakoulu. Hankkeen taustalla on korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yritysten yritysten muodostama Allied ICT Finland -verkosto.