
Kuusamo Hirsitalot on juuri saamassa valmiiksi kahden miljoonan euron investointinsa ja voi tuplata suoranurkkaisten omakotitalojen tekemisen (KS 25.5. s. 8-9). Kun koronaviruksen mukanaan tuomat poikkeusolot ovat lähinnä lamauttaneet, Hirsitalot uskaltavat asettaa varovaisia toiveita liikevaihdon kasvuun tälle vuodelle.
Kun koronakriisi maaliskuussa iski päälle, pelättiin Hirsitaloilla, että pysäyttääkö se myös talokaupan. Näin ei käynyt, vaan kauppa talotehtaalla käy yhä.
Kotona vietetty aika on saattanut toimia toisin päin. Nyt halutaan toteuttaa ne talounelmat, joihin vain on varaa. Suoranurkkaiset hirsitalot ovat tämän päivän asunnonostajille mieluisia. Ekologisena ja kestävänä pidetty materiaali sekä moderni ilme saavat myös nuoret perheet valitsemaan hirsitalon.
Vuonna 2010 Kuusamo Hirsitaloilla mahdolliseksi tullut suoranurkkaisten talojen rakentaminen on ollut menestyksen ehtona. Useissa kunnissa, Kuusamon mukaan lukien, ei vieläkään ole mahdollista tehdä perinteisillä nurkilla varustettua omakotitaloa taajamaan, tiettyjä alueita lukuun ottamatta.
Vaikka uusi tekniikka on nyt mahdollinen, menneisyyden jäänteenä olevasta rajoituksesta olisi hyvä päästä eroon.
Painumaton hirsi, jota myös Kuusamo Hirsitaloilla on kehitelty, mahdollistaa hirren käytön myös tavallista omakotitaloa korkeammissa kohteissa.
Tällä viikolla kerrottiin Kuopion ensimmäisten puurakenteisten hirsitalojen rakentamisen alkavan. Vuoden päästä valmistuviin kerrostaloihin tulee ARA-vuokra-asuntoja. Rakennuttaja, Y-Säätiöön kuuluva M2-kodit perustelee hirren valintaa materiaaliksi sillä, että se pienentää rakentamisen aikaista hiilijalanjälkeä.
Koronaviruksen yllättävimpänä tuloksena on ehditty pitää suomalaisten uutta mökkeilyinnostusta. Rukalla se näkyi jo huhtikuussa kasvaneina kauppamäärinä.
Yle puolestaan kertoo, että tori.fi -verkkomyyntipalvelussa Kuusamo on suosituin hakusana ”Mökit ja loma-asunnot” -kategoriassa.
Kotiin panostamisen lisäksi myös mökki-innostus voi sataa paikallisten talonvalmistajien laariin.
Matkailun puolella niitä mökkikohteita etsiviä netinkäyttäjiä odotetaan nyt kiivaasti.
Huhtikuun työttömyysluvut olivat Koillismaalla järkyttävät. Siinä missä monta kuukautta saatiin paistatella laskevien työllisyyslukujen kanssa, nyt Kuusamo ja Taivalkoski ovat maakunnan mustia pisteitä. Kuusamossa työttömyys on noussut kymmenellä prosenttiyksiköllä peräti 19,5 prosenttiin ja Taivalkoskellakin viidellä prosenttiyksiköllä 18,6 prosenttiin.
Valoa on kuitenkin näkyvissä tunnelin päässä. Kesämatkailu on starttaamassa, ja suomalaiset matkustavat nyt pakonkin edessä kotimaassa. Koillismaa on tuttuna kohteena monelle helppo paikka tulla.
Vuosikausia työstetty ympärivuotisuus saanee tänä kesänä kunnon buustin, vaikka kevääseen tulikin parin kuukauden hiljaiselo.