Koillissanomat pääsi paistattelemaan myönteisessä julkisuudessa taas torstaina, kun lehti valittiin Suomen parhaaksi paikallismediaksi. Saavutus huomioitiin valtakunnallista uutislähetystä myöten.
Uudistuneessa kilpailussa arvioitiin ensimmäistä kertaa painetun lehden ja verkkopalvelun kokonaisuutta. Viime vuonna Koillissanomat nappasi historiallisen tuplavoiton, kun lehti voitti parhaan paikallislehden ja parhaan verkkopalvelun kilpailut. Verkossa Koillissanomat on tarjonnut Suomen parasta laatua jo vuodesta 2016 saakka, jolloin Muikkulehti voitti ensimmäisen kerran verkkokisan.
Vaikka menestystä on tullut aiemminkin, tunnustus tuntuu erityisen tärkeältä tänä koronasyksynä.
Minut kutsuttiin viime viikolla Uutismedioiden liiton, eli entisen Sanomalehtien liiton, verkossa järjestetyille Suurille lehtipäiville kertomaan Koillissanomien uudistuksista.