Antero kärysi mummon mökiltä. Se katsoi muualle, kun isä maanitteli luokse. Se oli ajoittanut paluunsa isän lähtöön.
Palasi leiriin juuri, kun isä oli lähtenyt. Se on koko loppusyksyn pompottanut isää. Pitänyt heittopussina. Lopuksi se piiloutui viikoiksi tundran puuttomaan maisemaan.
Kun isä lähti jo toivonsa menettäneenä, Antero ilmestyi mummon mökille. Haastaakseen isän neljän sadan kilometrin takaa.
Mitäs lähti loppukesällä kauppaan. Tai kesällä kalaan. Tai norjalaisten luo merellisen tuoreelle katkarapu illalliselle. Ilman Anteroa.
Nyt se haisee lampaalle ja puskee sovintoa. Retkiensä jälkeen se kähisee kuin lammas.
On menettänyt kykynsä puhua maukumalla. Jäämeri puhisee ja arktinen tuuli ravistaa autoa. Isä ja Antero makoilevat retro-asuntoautossa. Odottavat parempaa säätä jatkaakseen paluumatkaa kotiin.
Tunnelma on leppoisa ja onnellinen. Ilman Anteroa maailma olisi iloton ja tyhjä.
Antero on monien tundrakesien jälkeen löytänyt vihdoinkin norjalaisen rasvahäntälampaan syvimmän olemuksen.
Kiltteys ja rajaton empatia. Lempeä myötätunto. Hyvä ominaisuus lajin selviämisen kannalta. Tarvittaessa lampaat ovat antaneet sille lämpöä ja lauman suojaa. Ja päinvastoin.
Myös omenakauppias palaa. Kauppias on tulessa. Se kurvaa puuhakkaana korpi asukkaiden kauhuksi pihaan. Korkea pakettiauto täynnä omenoita.
Kysyy rouvaa. Lapin ukko vastaa, että vastahan me omenat ostettiin. Muistaa ison puolinaisen omenalaatikon viileässä työhuoneessa. Kauppias vakuuttaa, että siitä on jo tovi aikaa.
”Omena päivässä pitää lääkärin loitolla” on vieras ajatus Lapin ukolle. Ärtymys kasvaa. Vanha rouva pakenee paikalta. Omenakauppias loukkaantuu ja ajaa pois. Tiehensä.
Lauantai-ilta sai tramaattisen käänteen, kun myyrä tuli vastaan leivinuunin kupeessa. Kutsuimme heti Anteron kylään. Mutta Antero jää kotiin.
Se on haltioissaan, kun saa viimeinkin harreja. Norja on tyhjä, mutta Pello pelaa.
– Kalat ovat hulluina syömään, sanoo isä.
Tuo Anterolle päivittäin kasoittain harjuksia. Joskus Antero koukkii vielä pannultakin isän itselleen paistamiaan harjuksia. Se on jo ahneutta ja ylensyöntiä.
Ryhdymme ilman rohkeaa Anteroa perinteiseen myyräjahtiin. Vuosi sitten Helmi selvitti syksyllä sisätiloissa sekoilevat jyrsijät.
Ihana savun tuoksu tulee läpi sumun työhuoneelle. Lapin ukko sytyttelee syksyn ensimmäisiä uunin polttoja. Tietää illaksi herkullisia juurespatoja.
Huutaja on paikalla. Annan sille pähkinän ja ajattelen, että ovat liian isoja nämä maailman asiat ratkoa. Ilmaston muutos ja lajien tasa-arvo. Maastopalot roihuaa Kaliforniassa ja Lapissa puut revitään juurineen pois metsistä.
Tiaiselta opin elämästä. Sen silmissä on maailmankaikkeuden viisaus. Puhtaampien tuulten tavoittelu. Vähempikin riittää.
Nuoripari ajaa aamulla verkkoja kokemaan. Pyytävät muikkua. Lapin ukko tuo kotiin komean siian. Toisaalla Livon suunnalla muikku emäntä odottaa jo talvinuotan vetoa. Säät ennakoivatkin talvinuottauksen suuntaan.
Lokakuun autere luo savun sinisen nauhan etämaisemaan. Päivänä, jolloin puut ovat jo paljaat. Siirtyneet huomaamatta syksyn ruskasta talviseen asuun.
Kun suon täyteläisten punaisten ja okran sävyt haalistuu oljen väriin. On parasta antaa vain talven tulla. Ottaa vastaan viima ja hiljaisuus. Kaamos on pohjaton pimeys.
Sytytellään valoja. Vaaditaan sähkönsiirto konnien kohtuullisempaa toimintaa. Otetaan kynttilät esiin ja eletään päivä kerrallaan.
