Lehtikirjoittelun mukaan ”Posiolla on tylsää, mutta sydämellistä. Siellä ei tapahdu juuri mitään, paitsi kesällä muikkumarkkinoiden aikaan”. Tosin, jos sattuu olemaan piirun verran etäämpänä torista, ei tapahdu silloinkaan: Mandalan julkkareissa kirjaston päätyseinällä järjestäjien hiki virtasi vuolaampana kuin aikoinaan työläissä mosaiikkipajoissa. Vanhan rouvan mielestä juhlapaikalle olisi mahtunut useampikin juhlija. Onneksi laatu korvasi määrän. Vieraita tuli sittenkin paikalle, aina Ruotsista asti. Ja sydämelliset Kompiaiset! Ihana laulu raikasi helteisellä seinällä. Nosteltiin maljoja mustaherukkajuomalla ja Aneenvaaran lähdevedellä. Illalla humalluttiin kotiviinistä ja inkiväärihillosta. Ei ollut hoppua uusiin hellepäiviin.
Pekalle sopisi hyvin Posion kiireetön arki. Se haluaisi muuttaa pysyvästi Posiolle. Taustalla on perhesuhteet. Ruuti on Pekan mielestä liian hilpeä ja myönteinen. Pekan mielestä kuvioihin pitäisi kuulua enempi kyräilyä ja ripaus epäluuloa. Arjessa Pekka toivoisi nykyistä älyllisempää huumoria. Pekan mielestä iso osa huumorista on itsensä huumorin irvikuvaa. Eikä se juuri koskaan naura ääneen edes parhaille vitseille. Mutta inspiroivan huumorin jälkeen se hykertelee itsekseen vielä pitkään. Alitajunnassa huumori jatkaa matkaa. Rönsyää ja kasvaa uusiin vitseihin. Kantaa hyväntahtoisesti seuraaviin kokoontumisiin.
Vanha rouva puolestaan ajattelee ääneen. Se inspiroituu, kun saa vapaasti puhua itsekseen silloin kun siltä tuntuu. Se oli tahtomattaan osallistunut eteläsuomalaiseen taidebetonipajaan. Aulikki aloittaa jo maanantaina perjantain vieton. Se uhmaa rehvakkaasti taidepajan sääntöjä ja kieltäytyy yhteistyöstä. Se aikoo kylpylään ja kertoo olevansa maajussin morsian. Muut häkeltyvät ja pinnistävät näkömuistiaan selvittääkseen, onko yksilö tv:stä tuttu. Eräs toinen ilmoittaa nimekseen ”Näkymätön”. Vanha rouva on hetken sanaton. Kun Näkymätön haastaa riitaa Aulikin kanssa, vanha rouva puhaltaa pelin poikki. Vanha rouva on aikoinaan oppinut Kirkalta ongelmatilanteissa nopean puut-tumisen kikat. Se toimii nytkin. Myöhemmin Näkymättömällekin löytyy nimi ja ystävällisyys.
Vanhaa rouvaa pyydetään puhumaan taidebetonijuhlassa. Vanhalla rouvalla on juhlassa tasan kaksi ongelmaa. Se ei tiedä miten aloittaisi puheen. Onnekseen se muistaa kuitenkin heti alkuun hyvän vitsin. Sitten kun se pääsee vauhtiin, se ei osaa lopettaa. Kolmansilla kiitos kierroksilla se havahtuu Jörgenin tsemppi hyminään ja lopettaa välittömästi puheen. Ripeä lopetus yllättää sekä itsensä vanhan rouvan että raivoisasti taputtavan yleisön. Vanha rouva onnistui.
Tarina voisi mennä toisinkin. Vanha rouva muistaa kun ystävänsä artisti AroSuoHaukka osallistui Kansainväliseen ryhmänäyttelyyn. Valtakunnan uutisissa viiden artistin näyttely esitellään laveasti neljän näyttelynä. AroSuoHaukka on epäonnekseen se viides artisti. Ei halaistua kuvaa. Sanoista puhumattakaan. Se on paha.
Hyvää on laaja lapin kierros ihaniin ruskamaisemiin ja artisti illallisiin. Ikeassa käytiin ulkomailla. Kotiin ehdittiin parahiksi näkemään viimeiset syysvärilliset lehdet kotikoivuissa. Ne olivat sitruunan keltaiset. Tuliaisina tiaisille kerrottiin, että Antero tulee pian yökylään. Toisaalla Pekka toivoo pääsevänsä lopullisesti eroon Ruutista. Se muuttaisi ystäviensä luo Posiolle. Polku metsään olisi lähellä. Olisi onni tassutella ensi lumen valkoiseen tilaan luonnossa. Suoraan talven tuoksuun.
Paula Suominen
Kirjoittaja on kuvataiteilija, joka asuu Posiolla.