
Oulu-Koillismaan pelastuslaitos tiedottaa Facebookissa, että sillä on tärkeää asiaa tielläliikkujille.
– Toivomme, että jaat julkaisua, jotta tieto leviäisi mahdollisimman monelle, kirjoittaa laitos.
– Olemme todella huolissamme yhä yleistyvästä ilmiöstä: Läheskään kaikki autoilijat ja tielläliikkujat eivät pysähdy ajaessaan liikenneonnettomuuspaikan ohi, vaan ilmoittavat hätäkeskukseen pysähtymättä.
Onnettomuuspaikalle tulee aina pysähtyä tarkistamaan kiireellisen avun tarve, varsinkin, jos paikalle ei ole vielä kukaan muu pysähtynyt! Tieliikennelain mukaan jokaisella on yleinen auttamisvelvollisuus (57§) sekä pelastuslain mukainen toimintavelvollisuus (3§).
Pysähtymättä jättäminen aiheuttaa sen, että mahdollisesti välittömässä hengenvaarassa oleva onnettomuuden uhri tai sairaskohtauksen saanut joutuu odottamaan jopa kymmeniä minuutteja hätäensiapua/ensiapua.– Hätäkeskus joutuu tekemään riskiarvion ja hälytyksen puutteellisilla tiedoilla, jolloin pelastusyksiköiden työskentely hankaloituu. Sekä aiheuttaa pelastusyksiköille turhia hälytyksiä, kun käyvät tarkistamassa esim. hinausta odottavia ajoneuvoja.
– Eihän sinulla ole koskaan niin kiire, ettet ehtisi pysähtyä auttamaan ja antamaan hätäensiapua? Ja muista, että joskus myös sinä itse saatat olla avuntarvitsija.