Pe­ruu­tus­pei­liin tui­jot­ta­jat - maail­man on­nel­li­sin kansa osaa va­lit­taa

-
Kuva: Mikko halvari

Ei käy kateeksi nykyisiä politiikan päättäjiä Suomessa. Ongelmat ovat vuodesta toiseen samat, kaikkeen hyvään tottuneet maailman onnellisimman maan kansalaiset valittavat jopa tästä tutkimuksesta: ei voi olla totta, meillähän ei mene hyvin, uskokaa nyt kaiken maailman dosentit pitkin maapalloa.

EU on väärin, siitä on erottava, Suomi suomalaisille, on julkisuudessa se kaikkein kovimmin kuuluva vaatimus.

Tämän huudon alle hautautuu jatkuvasti se, että yleensä noin 70 prosenttia suomalaisista on edelleen tyytyväisiä unionin jäsenyyteen.

Saman verran muuten suomalaisista luottaa ns. perinteiseen mediaan muutama viikko sitten julkistetun koko Eurooppaa koskevan tutkimuksen mukaan.

Joskus pari vuotta sitten mietiskelin puoluekentän muuttumista. Kun ennen silloin monien mainostamaan hyvään aikaan oli olemassa kolme selkeää rintamaa.

Oikealla olivat kunnon porvatit, keskellä maalaisten etuja puolustava maalaisliit... ei kun keskusta ja vasemmalla työläisten turva, sosialidemokraatit.

Näiden väleissä ja reunoillakin heilui muutama pieni joukko.

Maailman muuttuminen, palvelujen ja työpaikkojen karkaaminen digimaailmaan, tehdastöiden laivaaminen Viroon ja Kiinaan on jättänyt kansan toivottomana tuijottamaan puoluejohtajiaan ja vaatimaan muutosta.

Kun muutoksen tekeminen on kuitenkin nuoremman sukupolven tekemä ja talouden vuoksi välttämätöntä, kentälle hiipi ensin hiljaa ja hiljalleen entistä suuremmalla metelillä joukko, joka lupasi turvata kaiken vanhan.

Tulitukea tuli niiltä noin kolmeltakymmeneltä tuhannelta pakolaiselta, jotka Keski-Euroopan täytyttyä sattuivat osumaan kylmän pohjolan perukoilla loikoilevaan Suomeen.

Kaikissa puolueissa on aina ollut vanhoillinen ja uudistusmielinen siipi.

Vanhat jäärät uskovat, että onni ja autuus on keksitty jo 20-luvulla eikä lääkkeitä maan kehittämiseksi tarvi muuttaa.

Maailman muuttumisen välttämättömyyden ymmärtävät nuoremmat johtajat puolueissa ovat olleet ihmeissään vanhojen jäärien jurinoista ja yrittäneet tyynnytellä aikansa peruutuspeilien ihailijoita.

Kun kentälle tuli väki, joka kaikista lujimmin luottaa siihen peruutuspeiliin tuijottamiseen ja vielä vannoo sen ratkaisevan kaikki monimutkaiset pulmat yksinkertaisilla ratkaisuilla, alkoi vähitellen vanhoista joukoista moni uskoa tähän ”uuteen voimaan”.

Joskus olen sanonut, että kansa jakautuu kolmeen osaan: yksi kolmannes ei tiedä mistään mitään, yksi kolmannes ei ihmeemmin mistään välitä ja yksi kolmannes yrittää pyörittää tätä hullunmyllyä,

Muutenhan tässä kehityksessä ei suuresti ole haittaa. Tällä kertaa yksi piirre kuitenkin hieman kylmää.

Osa uskoo niin vahvasti olevansa se ehdottomasti ja ainoana joukkona täysin oikeassa, että se antaa valtuudet käyttää ehdotonta valtaa.

Aikaisemmin puolueet joutuivat jonkin verran tinkimään omista vaateistaan kun yhdelläkään puolueella ei ollut yksin täyttä valtaa.