Posion Pentik-mäelle kesäkuussa 1989 avattu kansainvälinen kahvikuppimuseo juhlii ensi vuonna pyöreitä vuosia. Museon vihki käyttöön silloinen Lapin maaherra Asko Oinas.
Museoon on saatu lahjoituksina lähes 2000 erilaista kuppia peräti 81 eri maasta.
Ideana kuppimuseon perustaminen Pentik-mäelle on loistava, kenen idea lienee sitten alkujaan ollutkaan?
Kahvikuppimuseo tuo hienon lisäarvon Pentik-mäelle, jossa sijaitsee kaksi muutakin museota: Muistoja maalta -museo ja Pentik-alkukotimuseo.
Harvinaista on, ettei näihin Pentik-mäen museoihin peritä pääsymaksua toisin kuin aika moneen museoon eri puolilla Suomea puolestaan peritään maksu.
Posiolla on myös sivukylällä museoita. Lohirannalla sijaitsee Posion Kotiseutumuseo sekä Vääräjärvellä Sirkka ja Esko Halmeen Erauspojan Ihmepaikka -museo. Halmeiden pihapiirissä sijaitsevassa museorakennuksessa on täytettyjä eläimiä ja metsästysaiheisia esineitä.
Vieläkö Posiolle sopisi lisää museoita? Ehkäpä!
Nyt kun Posion taajamaa ollaan kaunistamassa, keskustaan voitaisiin avata Posio-museo. Siis Posiota ei kuntana tällä museolla oltaisi museoimassa, vaan siis Posio-museoon olisi mahdollisuus kenellä tahansa Posiolla asuneella tuoda omia tavaroitaan, joiden pitäisi täyttää tietyt kriteerit, mitä museoon haluttaisiin näytille?
Posio-museo voisi esitellä myös kunnan historiaa jo yli 90 vuoden ajalta, aina sieltä perustamisvuodesta 1926 lähtien.
Mihin Posio-museo voitaisiin sijoittaa? Minusta sille olisi hyvä paikka entisiin postin tiloihin. Paikka olisi sopivasti keskustassa. Museo voisi vilkastuttaa ainakin kesäaikana taajaman elämää matkailijoiden tullessa katselemaan uutuusmuseon esineistöä.
Posio-museo tarjoaisi sopivasti kesäaikana töitä Posion nuorille, jotka voisivat toimia siinä oppaina. Tiloissa voisi olla pieni museokahvilakin. Toki siinä kesän mittaan voitaisiin järjestää joitain pienimuotoisia musiikkitapahtumia malliin: hanuristi Jouko Ruokamo soittelisi ovensuussa kepeitä kesäsäveliä, tai Eläkeliiton Posion yhdistyksen Ilmaisuryhmä Hymyhuulet voisi pitää muotinäytöksen: miten ennen vanhaan pukeuduttiin.
Kuka ottaisi Posio-museo -hankkeen hoidettavakseen? Talkoilla se ei taida nousta pystyyn? Heittäisin pallon Posion kulttuuritoimelle, joka hakisi siihen rahoituksen ja projektityöntekijän. Nyt kun kunnalla on taloustilanne parantunut, kunta voisi ostaa entiset postin tilat omakseen, ja vuokraisi tilat Posio-museolle, kuka ikinä olisikaan sitten se museota pyörittävä taho. Posio-museoon pitäisi periä pääsymaksu, jolla katettaisiin tilojen käyttökuluja.