Posion kunnan laajennettu johtoryhmä linjasi kokouksessaan torstaina, ettei se salli Posion jäähallissa ja muissa liikuntatiloissa joukkuepelejä ja turnauksia, johon osallistuu joukkueita ulkopaikkakunnilta eikä suosittele posiolaisten joukkueiden pelimatkoja muille
paikkakunnille. Rajoitus on voimassa 16.11.2020 – 30.11.2020 välisen ajan.
Jääkiekkohalli ja liikuntapaikat ovat normaalisti posiolaisten omassa käytössä toistaiseksi.
Tilojen käyttäjien on todella tärkeä huomioida koronan suositukset ja hygieniaohjeet, joilla taudin leviämistä ehkäistään, johtoryhmän tiedotteessa sanotaan.
Koronatilanne on kahden viikon aikana laajentunut huolestuttavasti. Koronatartuntojen määrä länsi-pohjan alueella lähes viisinkertaistunut ja Lapin sairaanhoitopiirin alueella lähes kolminkertaistunut kahden viikon aikana. Sodankylä ja Rovaniemi kiihtymisvaiheessa. Posiolla ei ole todettu koronatartuntoja toistaiseksi, tiedotteessa todetaan.
Käynnissä olevan tartuntaketjun katkaiseminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta yhteiskunta voidaan pitää mahdollisimman avoimena ja toimintakykyisenä ja että lasten, nuorten, aikuisten ja ikäihmisten harrastustoimintaa voidaan edelleen jatkaa.
Johtoryhmä perustelee rajoitusta sillä, että useat koronatartunnat ja laajat altistumiset ovat viime aikoina lähteneet liikkeelle nimenomaan jääkiekkoturnauksista ja –peleistä. Monet tartunnat ovat levinneet myös ikäihmisten palveluasumiseen ja hoitohenkilökuntaankin.
Lisäksi Lapin Aluehallintoviraston määräyksen mukaisesti kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä, ovat kielletty. Yli 50 hengen tapahtumia voi kuitenkin järjestää, jos turvallisuus niissä voidaan varmistaa. Kyseinen määräys on voimassa koko marraskuun ajan.