Posion taajamassa on ainakin viisi eri liikekiinteistöä tyhjillään, joissa tällä hetkellä ei ole mitään toimintaa.

– Tontilla on kaksikerroksinen päärakennus ja lisäksi piharakennus. Olemme katkaisseet niistä sähköt ja purkaneet vesijohdot pois, Väinämön kukka- ja hautausliikettä noin 30 vuotta pyörittäneet Silja ja Osmo Väinämö esittelivät. He lopettivat toimintansa kesän alussa vuonna 2015.
Kuva: Erkki Ahola
Jo vuonna 2015 toimintansa lopettaneen, Posiontien varressa sijaitsevan Väinämön kukka- ja hautauspalvelun kiinteistön ikkunaan on kiinnitetty lappunen, jossa todetaan myytävänä olevan kaksi tonttia yhteispinta-alaltaan 2 720 neliömetriä rakennuksineen.