
Poliisi tapasi Koillismaan liikenteessä viikonlopuna aikana kaahailijoita ja rattijuopon.
Sunnuntaina poliisi mittasi samalta motoristilta kahteen kertaan ylinopeutta Pudasjärvellä Puolangantiellä. Ensimmäisen kerran motoristi ajoi 127 kilometrin tuntinopeutta alueella, jossa on 80 kilometrin nopeusrajoitus. Hetkeä myöhemmin hän ajoi satasen alueella 144 kilometrin tuntinopeutta. Poliisin mukaan ulkopaikkakuntalainen motoristi määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänelle annettiin sakko.
Niin ikään Pudasjärvellä Ranuantiellä poliisi mittasi satasen alueella 21-vuotiaan kuljettajan nopeudeksi 158 kilometriä tunnissa. Poliisi kertoo, että kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin alle rangaistavuuden rajan olevan lukeman. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänelle määrättiin sakko.
Poliisi mittasi samalla tiellä hetkeä myöhemmin 19-vuotiaan miehen kuljettaman auton nopeudeksi 151 kilometriä tunnissa. Alueen nopeusrajoitus on 100 kilometriä tunnissa. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hän sai sakot.
Poliisin mukaan molemmilla Ranuantiellä kovaa ylinopeutta ajaneilla kuljettajilla oli kyydissään useita matkustajia. Poliisi kertookin tiedotteessa olevansa huolissaan nuorten välinpitämättömästä asenteesta liikenteessä.
Lauantaina poliisi pysäytti myös rattijuopon. Päihtynyt kuljettaja jäi kiinni, kun poliisin partio pysäytti ulkopaikkakuntalaisen miehen kuljettaman auton Rukalla. Kuljettaja puhalsi rattijuopumusrajan ylittävät lukemat.
Hänet määrättiin ajokieltoon ja lisäksi poliisi antoi hänelle rangaistukseksi 55 päiväsakon suuruisen sakon.