Rukan hiihtokeskus nousi Suomen hiihtokeskusten markkinajohtajaksi 12 vuoden tauon jälkeen Levin hiihtokeskuksen ohi koronakeväästä huolimatta.
Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen tuoreiden tilastojen mukaan Rukalla oli viime kaudella hiihtopäiviä, eli asiakkaita rinteissä, yhteensä 368 000. Luku on noin 8 % enemmän kuin Levillä.
Rukakeskuksen toimitusjohtaja ja perheyrittäjä Ville Aho iloitsee ykköspaikasta ja korostaa henkilökunnan roolia sen saavuttamisessa. Hiihtokeskuksen vuonna 2015 tehty strategia nousta ykköspallille vuoteen 2020 mennessä toteutui täysin.
– Vahvan alkukauden vuoksi olisimme nousseet ykköspaikalle koronaviruksesta huolimatta.