Syö­mis­häi­riö on nä­ky­mä­tön sai­raus, joka ei näy vält­tä­mät­tä ulos­päin– Kes­ki­viik­ko­na Kuu­sa­mos­sa raa­ta­taan kah­des­ta ai­hees­ta, mukana myös syö­mis­häi­riös­tään kertova Ka­ta­rii­na Kä­mä­räi­nen

Äärimmäisen hoikka kroppa, mutta silti lihaksikas ja timmi. Lihasmassaa ei saa olla liikaa, mutta kropan pitää olla treenattu niin, että missään ei ole grammaakaan ylimääräistä.

Voiteilla tehty rusketus, korkokengät, kimaltavat ja topatut bikinit, ripsienpidennykset ja valkoinen hymy.

Tämä on se, miltä bikini fitness näyttää ulospäin.

– Kyllä minulta kysytään aika paljon, että onko bikini fitness sallittu syömishäiriö, myöntää kuusamolaislähtöinen, nykyään Helsingissä asuva lajin harrastaja Katariina Kämäräinen.

Lavalla kilpailijan hymy on usein viimeisillä voimilla puristettu. Takana on puolen vuoden kisadieetti, jolloin ruoka punnitaan grammalleen ja treenien määrä lasketaan päivittäin tunneissa.

Kun 19-vuotias Kämäräinen sijoittui keväällä kolmanneksi bikini fitnessin SM-kilpailuissa, oli hymy aito. Kämäräinen oli lähellä tavoitettaan. Hän ei tee mitään vain tekemisen ilosta, vaan tavoitteena on olla paras. Vain kahden vuoden treenauksen jälkeen kolmas sija on onnistuminen.

Kämäräisen hymyn taustalla on muitakin syitä.

– Minä koen, että olen fitnessin avulla parantunut syömishäiriöstäni.

Syömishäiriö määritti Katariinan elämää jo yläkouluiässä, mutta vasta lukion ensimmäisenä vuonna hän myönsi ongelman ääneen. ja hakeutui hoitoon. Vaikka asiaa olisi ollut helppo piilotella, sillä Kämäräinen opiskeli Helsingissä Kallion ilmaisutaidon lukiossa ja vanhemmat, Anne Murto ja Jokke Kämäräinen, asuivat Kuusamossa.

– Nyt hoitojakson päättymisestä on kaksi vuotta ja koen olevani hyvin terve, Katariina kertoo ja toteaa samaan hengenvetoon ymmärtävänsä epäilyjä ja myöntää, että ehkä fitness voi ruokkia harrastajan altistumista syömishäiriölle.

Onhan fitness laji, jossa kroppa viedään äärimmilleen ja kehon polttoaineena käytetään proteiinipitoista ruokaa tarkasti punnittuina määrinä. Anorektikko puolestaan rajoittaa syömistään ja liikunta on pakonomaista, ortoreksiaa sairastavalla on pakonomainen tarve syödä terveellisesti.

Katariina kokee kuitenkin olevansa nyt tasapainossa itsensä kanssa.

– Aiemmin en olisi voinut uskoa, että syön viisi kertaa päivässä paljon ajatellen, että tämä on minun terveydelleni hyväksi ja että syön, jotta voin hyvin ja jaksan.

Vielä neljä vuotta sitten Katariina ei nähnyt ruokaa muuna kuin lukuina.

– On se sitä vieläkin kisakaudella, kun kaikki mitataan ja punnitaan, mutta nyt ero on siinä, että se kaikki on vapaaehtoista. Jos se on terveydelleni haitallista, voin lopettaa sen milloin vain. Nyt toimintaa ei enää määritä ahdistus, vaan minun tavoitteeni.

Kunnianhimo on aina ajanut Katariinaa kaikessa tekemisessä. Lapsena yleisurheilukentillä kilpailtiin, laduilla hiihdettiin aikaa ja toisia vastaan ja hevostalliharrastus muuttui kilparatsastamiseksi.

– Jotenkin olen aina ollut sellainen, että en osaa tehdä mitään vähän, tällä erää Marko Elorannan valmennuksessa treenaava Katariina kertoo.

Fitness on juuri sellainen laji, jossa menestyksen eteen on tehtävä työtä. Puoli vuotta kestävällä harjoituskaudella Katariina treenaa neljä tuntia päivässä ja haaveilee banaanin syömisestä. Kaikki voimia tai aivoja vaativa pitää olla tehtynä ennen kuutta illalla, koska sen jälkeen ei ole enää voimia kuin levähtämiseen. Yöunien on oltava yhdeksän tunnin mittaiset, muuten ei jaksa.

Mikä tällaisessa äärimmäisyyksien lajissa oikein kiehtoo?

– Suurin tavoite on se, että olen itse tyytyväinen siihen, mitä vien lavalle ja voin sanoa, että olen onnistunut. Olkoon onnistuminen sitten suomen mestaruus, EM- tai MM-kisapaikka. Tavoitteena on tehdä tätä homma niin kauan, että saan kisata ulkomailla ja saada kasaan niin hyvä paketti, että siihen on hyvä päättää.

Ammattilaisuus ei kuitenkaan kiinnosta Katariina.

– Se vaatii sellaisia uhrauksia, joita en ole valmis tekemään.  Elämässä pitää olla muutakin kuin ruoka, vaaka ja ulkonäkö.

Mahtavinta Katariinasta on se, että hän on vihdoin löytänyt lajin, jossa hän pystyy yhdistämään kaksi intohimoaan ja vahvuuttaan: liikkumisen tai taiteen.

Taide oli Katariinan ensimmäinen rakkauden kohde. Teatteri ja musiikki kiinnostivat lapsesta lähtien.

– Ilmoitin jo viidennellä luokalla äidille, että lähden aikanaan Kallion lukioon opiskelemaan ja sinulla ei ole siihen mitään sanomista.

Päätös piti. Katariina muutti 15-vuotiaana Helsinkiin ja aloitti taidelukio-opinnot, vaikka kouluun pääsy ei ollut itsestäänselvyys tytölle, joka oli ollut aina seiskan oppilas luki- ja oppimisvaikeuksien takia.

– Yritin koko yläasteen ajan tehdä mahdollisimman paljon kaikkea taiteeseen liittyvää ja panostaa mahdollisimman paljon kouluun. Ei minusta koskaan tullut ysin oppilasta, mutta pääsin kuitenkin sisään.

Kallio oli haaveiden täyttymys, mutta Katariina ei kokenut sopeutuvansa joukkoon. Muut viettivät taiteilijaelämää ja ehkä pitivät sporttista naista vähän outona.

– Muilla oli aamupalaksi punainen LM-aski ja keskiolut, ja minä tulin suoraan aamulenkiltä kouluun ja illalla menin tankotanssi- ja kuntosalitreeneihin.  En kokenut ikinä olevani taiteilija, vaan koin harrastavani taidetta. Kaikki muut elivät ja hengittivät taidetta.

Katariina yritti kääntää erilaisuuden vahvuudeksi. Hän oli esimerkiksi ylpeä pohjoisista juuristaan. Esitteli itsensä Katana Kuusamosta, lähetti Kallion lukioon hakiessaan hakupapereiden mukana poroajokortin ja pukeutui penkkareissa poroksi.

– Ehkä suurin onnistuminen oli, kun paras ystäväni kertoi Bruno Marssin keikalla kuulemastaan. Kaksi teinityttöä oli jutellut, että aikovat hakea Kallion lukioon. Toinen oli todennut, että eihän siellä ole muita kuin ne taidehörhöt ja se Kata. Silloin tuli sellainen olo, että olen onnistunut jossain. Että Kalliossakin voi olla muitakin kuin ”ne taidehörhöt”.

Syömishäiriötausta oli painavin asia, joka määritti Katariinan valintoja. Vaikka taide ja Kallion lukio olivat olleet päämääriä, alkoivat terveysala ja liikunnan parissa työskenteleminen tuntua tärkeämmiltä asioilta.

– Tuli vaan sellainen olo, että haluaisin auttaa muita ihmisiä, jotta muut eivät joutuisi käymään läpi samoja asioita, vaan voisin auttaa terveellisyyteen ja liikunnan iloon.

Katariina valmistuikin muutama viikko sitten auktorisoiduksi personal traineriksi ja laittoi oman toiminimen, jonka toiminta alkaa heinäkuussa.  Yritykseen palvelutarjontaan kuuluvat erilaiset yksilö- ja ryhmä- ja ravintovalmennukset Helsingissä ja etänä.

– Yritän tuoda tuoda minun asiakkailleni liikkumista liikunnan ilon, ei ulkonäön kautta. En halua tehdä bikini fitness -valmennusta. Minulle riittää, että minä olen siinä kuplassa.

Lapsuus ja nuoruus Kuusamossa opettivat Katariinan liikkumaan. Nurminiemestä alkanut hiekkatie taittui päivittäin polkupyörällä.

– Liikunta tuli elämäntavaksi. Oli miten kylmä tahansa, niin pyöräiltiin kouluun ja tallille. Se vaati sinnikkyyttä, ja samalla huomasi miten hyvin päivä lähti käyntiin.

Katariina on aina kantanut kuusamolaisuuttaan ylpeästi ja on kiitollinen juuristaan. Hän kokee, että on osannut kääntää kuusamolaiset ominaisuudet vahvuudeksi. Kaipuuta pohjoiseen ei kuitenkaan ole, vaan koti on Helsingissä. Lenkkeily luonnossa rauhoittaa kaupungista riippumatta.

– Olen aina pitänyt sitä rikkautena, että olen saanut nähdä sellaisia asioita, joita moni muu ei ehkä ole kokenut ja kaikki ei ole tullut helpolla. Varmaan aika harva helsinkiläinen olisi muuttanut kotoa pois 15-vuotiaana tai perustanut 19-vuotiaana yritystä. Täällä on oppinut sinnikkyyttä.