
Teollisuustien jatke Kuusamon Kaivoslammin alueella Ruostesuolla hyväksyttiin äänestyksen jälkeen numeroin 26-9. Kyseisen alueen asemakaavan muutoksen ja laajennuksen hylkäämistä sekä asian palauttamista uudelleen valmisteluun, jotta ratkaisusta saataisiin nykyistä turvallisempi ja edullisempi esitti vasemmistoliiton Tuija Karjalainen.
Valtuusto hyväksyi lisäksi yksimielisesti kokoomuksen Martti Turusen toimenpidealoitteen (entinen ponsi), jonka mukaan muutoksessa on huomioitava kevyen liikenteen turvallisuus alueella.
Kaavamuutoksen ja laajennuksen päätarkoituksena on ohjata Teollisuustien jatke olevan asutuksen ja Kaivoslammin länsipuolelta Helmenpyytäjäntielle siten, että liikenne teollisuusalueelle ei kulkisi enää Kormasentien kautta.
Kaavan muutos on lähtenyt kaupunginjohtaja Jouko Mannisen mukaan liikkeelle ennen muuta teollisuusalueen ja raskaan teollisuuden tarpeista.
– Nyt siellä ollaan vähän kuin pussin perässä. Muutoksessa on otettu huomioon myös kevyen liikenteen turvallisuus.
Ruostesuolle johtavan nykyisen Helmenpyytäjäntien (tulevan Teollisuustien) ali tehdään muun muassa kevyen liikenteen alikulku Kormasentien kohdalle. Kormasentien pohjoisosa tulee jäämään pois autokäytöstä.
Karjalaisen mielestä varsinkin lapsille tulee vaaranpaikkoja, kun he kulkevat Ruostesuolta kaupungille.
– Kun teollisuus- ja asuinalue halutaan yhdistää, siitä ei seuraa hyvää.
Karjalaisen mielestä Pajatie ei ole kapea ja rahat pitäisi sijoittaa siihen, ettei rekkaliikenne kulje asutuksen läpi.
Karjalainen sai tukea kokoomuksen Tuula Mustoselta, joka myös oli sitä mieltä että liikenne voisi kulkea Pajatien kautta.
– Nyt liikenne tulee lisääntymään viitostien ja Helmenpyytäjäntien risteyksessä.
Kokoomuksen Martti Turunen kertoi ottaneensa jo vuonna 2013 esille liikenneympyrän rakentamisen kyseiseen risteykseen. Se pitäisi nostaa uudelleen esille.
– Samaa mieltä oli keskustan Markku Mustonen, joka siviilissä toimii linja-auton kuljettajana.
– Liikenneympyrästä pitäisi tehdä iso, jotta siihen sopivat myös 34,5-metriset ajoneuvot.
Keskustan Tuomo Hännisen mukaan liikenneympyrä-asiaa voidaan pohtia yhdessä elyn kanssa, mutta se on kustannuskysymys.