Katson vähän vihaisena juuri palautettua matematiikankoetta. Seiska ja miinus siihen päälle. Olen itse asiassa sen verran pettynyt epäonnistumiseeni, että ryttään koepaperin. Kiitettäviin ja hyviin arvosanoihin tottuneelle peruskoululaiselle huono numero käy itsetunnon päälle. Takapulpettien pahat pojat nauravat, kun kiltillä tytöllä menee tunteisiin.
Kouluvuoden aloituksen lähestyessä palaa herkästi omiin koulumuistoihin. Minä olin koulussa pääsääntöisesti hyvä oppilas. Matemaattisen lahjakkuuden puutetta paikkasin kielellisellä lahjakkuudella ja erityisesti äidinkielen kokeiden ja ainekirjoitusten kiitettävillä. En muista, että kukaan olisi sen kummemmin puuttunut asiaan, vaikka toin esiin huoleni matematiikan oppimisen suhteen.
Aiemmin puhuttiin enemmän siitä, että ihminen on selkeästi joko kielellisesti tai matemaattisesti lahjakas ja keskityttiin tukemaan tätä lahjakkaampaa puolta. Nykyään tuon mustavalkoisen ajatuksen väliin mahtuu harmaitakin vivahteita. Nyt tiedetään, että eri taitojen oppiminen vaatii toiselta enemmän töitä kuin toiselta ja etenkin peruskoulutasolla kyseessä on harjoitteluun perustuva asia.
Onneksi opetustavat ovat muuttuneet. Pienen kylän ala-asteella 1990-luvulla kuunneltiin liidun hampaita vihlovaa ääntä ja kopioitiin käsi kipeänä ranskalaisin viivoin muistiinpanoja piirtoheittimeltä vihkoon. Konsukiepreä ja Pähkinäsaaren rauhaa taottiin muistiin. Ja jos ne takapulpettien pojat metelöivät liikaa, saattoi opettaja nakata liidulla ääntä kohti. Välitunnilla huudeltiin kuka pelkää mustaa miestä ja nälkä peitettiin rössypotuilla.
Tämän päivän kouluissa meno on toista niin opetuksen kuin tilojenkin suhteen. Moderneissa kouluissa ei ole enää suljettuja luokkatiloja ja pulpetteja vaan avoimia oppimispesiä säkki- tai kuutiotuoleineen. Liikuteltavat näytöt ja älytaulut mahdollistavat vaikkapa tiedoston tallentamisen nettiin ja muistiinpanojen jakamisen oppilaille.
Oppimista tuetaan ja helpotetaan nykyään paljon enemmän kuin minun peruskouluaikaan. Erilaisille oppijoille suodaan ne omat oppimistavat ja -välineet. Koulusta on poistunut tietynlainen pakko.
Huono puoli valinnan ja vaihtoehtojen lisäännyttyä on se, että tämän päivän oppilas - pienikin lapsi - voi itse aiempaa aikaisemmin ja vahvemmin päättää, että panostaako koulunkäyntiin vai lusmuileeko. Tehtävät ja esitelmät voi tehdä ilman suurempaa panostusta ja kyydistä voi jättäytyä helposti pois.
Vaikka minun omat kouluun liittyvät muistot voivat olla vähän karujakin, olen silti tyytyväinen siitä, että olen käynyt tuolloin peruskoulun. Ehkä jokin sellainen omaehtoisen oppimisen halu kumpuaa niiltä ajoilta.